Zillah oli jo punastunut hämmennyksestä. Nyt kun hän oli pannut alulle asian, vieläpä niin vähällä vaivalla, hän tuskin tiesi miten oli jatkettava.
"Pidätte tätä varmasti hyvin kummallisena", hän sopersi, "mutta ehkä ei teillä ole mitään sitä vastaan, että kerrotte minulle muutamia seikkoja. Näin teidät nimittäin juuri asemalla, kun tunnustelitte missä tulitikkulaatikkonne oli, ja huomasin, että teillä oli platinainen irtonappi, jossa oli omituinen tunnusmerkki."
Amerikkalainen naurahti hyväntahtoisesti ja iloisesti ja avasi takkinsa. Samalla hän työnsi kalvosimensa näkyviin.
"Tämä nappiko", hän virkkoi. "Se on totta — se on platinaa ja siinä on harvinainen tunnusmerkki. Ja se on myöskin näissä, katsokaahan näitä kalvosinnappeja! Mutta —"
Hän vaikeni ja vilkaisi Zillahiin, jonka katse oli kiintynyt irtonappeihin ja joka oli ilmeisestikin niin hämmästynyt, että oli menettänyt puhekykynsä.
"Näytätte tavattoman hämmästyneeltä minun nappieni vuoksi", virkkoi muukalainen taas naurahtaen. "Suonette anteeksi, jos kysyn - minkä vuoksi?"
Zillah sai vaivoin mielenmalttinsa takaisin ja käyttäytyi taas yhtä asiallisesti kuin tavallisestikin.
"Pyydän teitä olemaan ajattelematta, että kysyisin vain turhan vuoksi ja tarkoituksettomasti", hän virkkoi. "Oletteko ollut kauan Lontoossa?"
"Vain muutamia päiviä", vastasi vieras avuliaasti.
"Oletteko lukenut siitä jutusta, jota sanomalehdet jo nimittävät
Praed-kadun murhajutuksi?" jatkoi Zillah.