"Olen", vastasi vieras muuttuen vakavan näköiseksi. "Siinähän oli kysymys tuosta vanhuksesta, panttilainaajasta, jolla oli omituinen nimi. Muistan sen hyvin!"
"Minä olen vanhuksen tyttärentytär", virkkoi Zillah suoraan. "Nyt kerron teille, miksi olin kummissani nähdessäni teidän platinanappinne. Yksi platinainen irtonappi, joka oli koristettu aivan samalla kuviolla kuin teidänkin, löytyi meidän arkihuoneestamme isoisäni kuoleman jälkeen — ja toinen, ilmeisestikin sen vastapari, eräästä ravintolasta aivan lähellä. Ymmärrättehän nyt miksi halusin puhella kanssanne?"
Zillahin puhuessa amerikkalaisen kasvot olivat muuttuneet yhä vakavammiksi. Kun tyttö oli lopettanut, vilkaisi vieras Lauristoniin ja pudisti päätään.
"Jopa nyt", hän virkkoi. "Sehän on vakava juttu. Oletteko varma siitä, että tuo tunnusmerkki oli sama ja nappi platinaa?"
"Minä olen jonkin verran perillä jalokivikauppiaan ammatista", vastasi Zillah. "Ne napit, joista puhun, ovat platinaiset, ja niiden kuva on täsmälleen sama kuin teidänkin napissanne."
"No mutta — sepä on peräti ihmeellistä!" huomautti amerikkalainen. "En voi näin ensi hetkellä sanoa teille, minkä vuoksi se on niin kummallista, mutta vakuutan teille, että se on kaikkein omituisinta, mitä eläissäni olen kuullut — ja minä olen tutustunut moneen ihmeelliseen juttuun. Kuulkaahan, minä asun tässä hotellissa, ettekö tahtoisi tulla sisään kanssani? Etsimme itsellemme rauhallisen sopukan ja puhelemme hiukan. Tulkaa siis, olkaa hyvät."
Hän astui edellä hotelliin ja meni pitkää käytävää myöten, josta pääsi muutamiin seurusteluhuoneisiin. Sitten hän kurkisti sisään erääseen pieneen tupakkasoppeen ja kutsui heitä sinne. Mutta kynnyksellä Zillah pysähtyi. Hänen käytännöllinen vaistonsa oli nyt täysin hereillä. Hän tajusi selvästi, että kuka tämä muukalainen sitten olikin, ei hänellä ollut mitään tekemistä Praed-kadun jutun kanssa, mutta että hän kuitenkin voisi luoda aivan erikoista valoa siihen. Zillahin teki mieli astua pitkä askel lähemmäksi sen jutun selvittämistä. Hän kääntyi amerikkalaisen puoleen.
"Kuulkaahan", hän virkkoi, "olen kertonut teille, minkä vuoksi olen seurannut teitä ja kuka olen. Tämä herra on Andrew Lauriston. Luitteko hänen nimensä poliisikuulustelun selostuksista sanomalehdissä?"
Amerikkalainen vilkaisi Lauristoniin melko uteliaasti.
"Niinkö", hän sanoi, "se henkilö, joka löysi vanhuksen kuolleena?"