XXI
MITEN KUOLLUT?
Eräs niistä kolmesta toveruksesta, jotka seisoivat uteliaasti katsellen uutta todistajaa tämän tullessa vapaalle paikalle oikeuden jäsenten eteen, oli nähnyt hänet ennen. Lauriston, joka oli Paddingtonissa asuessaan kävellyt aika paljon Maida Valessa ja St. John's Woodin tienoilla, tunsi tohtori Mirandoletin heti samaksi mieheksi, jonka hän oli usein tavannut noilla kävelyretkillään ja jota hän oli joka kerta ihmetellyt. Hän oli jonkin verran merkillisen näköinen olento — pitkä hintelä mies, jolla oli silmään pistävän selvä oma persoonallinen olemuksensa — sen tapainen mies, joka ehdottomasti vetäisi huomion puoleensa missä tahansa liikkuikin ja jota ihmiset kääntyisivät katsomaan kaikkein vilkasliikkeisimmälläkin kadulla. Hänen kotkannäköisiä piirteitään, melkein kalmankarvaista ihonväriään ja leimahtelevia, syvällä sijaitsevia silmiään ympäröi paksu pikimusta tukka, valahtaen tuuheina suortuvina hänen avaralle pehmeälle kaulukselleen, jota piti kohdallaan suuri musta silkkinen kaulanauha. Hänen hintelää vartaloaan, joka näytti tavattoman laihalta leveitten hartiain ja suuren pään rinnalla, verhosi päästä jalkoihin asti valtava viitta, yhtä pikimusta kuin hänen tukkansakin, ja sen niskassa riippui tohtorinviittaan kuuluva huppu. Ei ainoakaan läsnä olevista olisi voinut luulla tohtori Mirandoletia muuksi kuin ulkomaalaiseksi, vieläpä sellaiseksi ulkomaalaiseksi, joka ei tietänyt juuri mitään Englannista ja englantilaisista. John Purdie, jonka mielenkiinto oli nyt täysin virinnyt, hämmästyi kuullessaan todistajan vastaavan välttämättömiin alkukysymyksiin. Nicholas Mirandolet — Englannin alamainen — syntynyt Maltassa — kasvatettu Englannissa — sekä kirurgian että lääketieteen tohtori — harjoittanut yksityistä lääkärinammattia Portsdown-kadun varrella Maida Valessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.
"Luullakseni teidät, tohtori Mirandolet, kutsui vainajan luokse äskeinen todistaja?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Aivan niin! Pyydän teitä kertomaan meille mitä huomasitte."
"Tapasin vainajan makaamassa katukäytävällä arviolta kahdentoista metrin päässä talostani", vastasi tohtori Mirandolet terävällä, katkonaisella äänellä. "Eräs poliisi oli kumartuneena hänen ylitseen. Herra Gardiner kertoi meille nopeasti, mitä oli nähnyt. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miehen oli kohdannut niin sanottu halvaus — jonkinlainen kaatuvataudin kohtaus esimerkiksi. Tutkin hänet pikaisesti ja huomasin ensimmäisen vaikutelmani täysin vääräksi."
"Mitä sitten ajattelitte?" kysyi tuomari. Tohtori Mirandolet pysyi vaiti ja alkoi rummuttaa todistajain aition reunakaidetta pitkien ja hoikkien ihan valkeiden sormiensa päillä. Hän pani sileiksi ajellut huulensa suipolleen ja katseli miettivästi ympärilleen — tarkastellen rauhallisesti häneen suuntautuneita kasvoja. Lopuksi hän vilkaisi oikeuden puheenjohtajaan ja laukaisi kuuluviin vastauksen:
"En tiedä mitä ajattelin!"
Tuomari nosti hämmästyneenä katseensa papereistaan.
"Te ette tiedä mitä ajattelitte?"
"En", kertasi tohtori Mirandolet. "En tiedä. Ja sanonpa teille miksi. Koska minä huomasin nopeammin kuin osaan teille kertoa, että oli kysymyksessä jotakin täydelleen yli minun ymmärrykseni menevää!"