"Kuparilipasta. Voisinko muuta?"
Otin hieman enemmän liikkiötä ja jatkoin syömistäni jonkin aikaa vaiti ja miettien.
"Ehkä se on noiduttu", huomautin vihdoin, "kuin satujen aarrearkku."
"Älkää nyt puhuko tyhmyyksiä. Kuta enemmän tätä ajattelen, sitä varmempi olen siitä, että tämä on tahi voi ainakin olla hyvinkin vakava asia. Ensiksikin, tuo lipas ei ole aina ollut tuossa paikassa, ei tässä talossakaan."
"Eikö?" sanoin minä kysyvästi.
Hän vaikeni hetkiseksi voidakseen miettiä. Sitten hän kääntyi luottavaisesti puoleeni.
"Koska Jimmie on uskonut minut teidän hoitoonne", sanoi hän mielistelevästi, "niin —"
"Tehän sanoitte minulle juuri äsken peruuttavanne hänen määräyksensä ja rupeavanne itse päälliköksi."
"Niin kyllä, mutta ymmärrätte varmasti tarkoitukseni! Ja koska hän käski teidän kertoa minulle kaikki nämä kummalliset seikkailunne, ei luullakseni ole mitään syytä, miksi en voisi olla yhtä suora teitä kohtaan. Minusta tuntuu näet siltä, että olemme joutuneet tilanteeseen, jossa vilpittömyys on suotavaa."
"Aivan varmasti, minun mielestäni."