"Mitä sitten?" kysyi Madrasia epäillen. "Meidän pitää olla varovaisia."
"Muustahan tässä ei ole kysymystäkään. Tehkäämme näin: Jos tuo vanha herra tulee, ja hän tuleekin varmasti, käskemme Tibbien opastaa hänet tänne. Otamme hänet vastaan kaikessa komeudessamme; te tietysti näyttelette oikeata osaanne linnanrouvana ja minä teidän vieraananne. Pahoittelette, että herra Parslewe on matkustanut pois kotoaan määräämättömäksi ajaksi, ja koetamme molemmat olla hyvin varovaisia, ettemme ilmaisisi vanhukselle mitään. Mutta pidämme häntä silmällä. Minä ainakin haluan nähdä, etsiikö, näkeekö ja näyttääkö hän tuntevan kuparilipasta. Pawley on kyllä kertonut hänelle, missä sitä säilytetään, ja ilmaissut tarjoilupöydän paikan. Katsokaamme nyt, kääntyykö hänen katseensa sinnepäin. Hän tulee ja ehkäpä hyvinkin pian."
"Hyvä", suostui Madrasia. "Mutta jos hän ryhtyy ristikuulustelemaan meitä?"
"Torjumme hänen kysymyksensä puhumatta mitään tärkeää. Meidän ei tarvitse välittää mistään muusta kuin siitä, että herra Parslewe on poissa."
Lopetimme aamiaisemme, pöytä korjattiin, ja istuuduimme odottamaan puhellen. Ja ennen pitkää kuuluikin tornin ovelta kovaa koputusta. Tibbie Muir, joka oli jo saanut ohjeensa, meni sinne katsomaan. Hetkisen kuluttua kuulimme raskaita askelia kiertoportailta. Tibbie katsoi huoneeseen ja hänen takaansa häämötti muudan suuri turkiskauluksinen rumilas.
"Täällä on muudan herrasmies, joka sanoo itseään herra Charles — herra
Charles —" aloitti Tibbie.
Rumilas tuli lähemmäksi hattu kädessään.
"Sallikaa minun", sanoi hän mielistelevästi. Sitten hän katsoi ympärilleen värillisten lasi-ikkunoiden valaisemassa huoneessa ja huomattuaan naisen siellä kumarsi. "Charles Sperrigoe", sanoi hän. "Olen saapunut tänne tervehtimään herra Parsleweä, herra James Parsleweä."
"Herra Parslewe ei ole kotona", vastasi Madrasia. "Hän on matkustanut pois liikeasioissa."
Herra Charles näytti pettyneeltä. Mutta hän katsoi tarkasti Madrasiaan ja kumarsi jälleen kohteliaammin kuin äsken.