"Ehkä minulla on kunnia", sanoi hän, "puhutella neiti Parsleweä?"
"Ei", vastasi Madrasia. "Nimeni on Durham ja olen herra Parslewen holhokki."
Herra Charles katsoi minuun. Koetin tarkoituksellisesti pysytellä huoneen varjoisimmassa osassa, koska siellä oli pimeämpää, ja huomasinkin, ettei hän tuntenut minua, vaikka hän varmaankin oli nähnyt minut Newcastlessa ja Woolerissakin.
"Entä tämä nuori herrasmies?" vihjaisi hän. "Onko hän herra Parslewen poika?"
"Ei", vastasi Madrasia, "muudan vieras vain."
Herra Charles näytti surulliselta ja tyytymättömältä. Hän liikahteli hieman levottomasti ja hermostuneesti.
"Ettekö tahdo istuutua?" kysyi Madrasia.
Hän istuutui eräälle tuolille keskus- ja tarjoilupöydän väliin. Sitten hän katsoi Madrasiaan uteliaasti ja mielestäni hyvin ihailevastikin.
"Kiitoksia", hän sanoi. "Pahoittelen kovasti herra Parslewen poissaoloa. Olen kuullut sanottavan herra Parsleweä eteväksi muinaistutkijaksi."
"Oh!" sanoi Madrasia. "Eteväksikö?"