Madrasia otti kortin käteensä.
"Ja missä asutte, herra Charles?" kysyi hän.
"Vielä päivän tahi parikin Woolerin hotellissa. Ja sen jälkeen ehkä muutamia päiviä Berwickissä. Wooleriin osoitetut kirjeet saavuttavat minut joka tapauksessa niin kauan kuin tulen oleskelemaan näillä seuduilla, koska ne lähetetään jälkeeni."
Hän katseli vieläkin kuparilipasta ja rupesi hetkisen kuluttua pettämään meitä.
"Kuinka kaunis vanha tarjoilupöytä tuo onkaan?" huomautti hän mennen lähemmäksi kysymyksessä olevaa huonekalua. "Herra Parslewe on nähtävästi chippendalelaisten esineiden tuntija."
Hän lähestyi vieläkin lähemmäksi pöytää, mutta molemmat huomasimme, ettei hän katsellut sitä ollenkaan, tuijotti vain kuparilippaan vaakunaan.
"Kokoaminen on hauskaa hommaa", sanoi hän suoristautuen. "No niin, minun on kai lähdettävä. Huvi ei saa syrjäyttää velvollisuutta, ajoneuvoni odottavat, ja minulla on vielä jotakin tehtävää matkani päämäärässä."
Hän puristi Madrasian kättä mielestäni liiankin sydämellisesti.
Madrasia kääntyi puoleeni.
"Ehkä tahdotte opastaa herra Charlesin turvallisesti portaita alas?" ehdotti hän. "Ne ovat melko vaaralliset oudolle."
Menin edellä portaissa ja avasin oven. Huoneessa oli ollut hämärä ja vielä enemmän portaissa, mutta kevätaurinko valaisi meidät koko loistollaan tullessamme pihalle, ja silloin, nähdessään minut ensi kerran selvästi, vanhus huudahti äkkiä kovasti.