"Luuletteko hänen tulevan takaisin?" kysyi hän.
"En voi tietää sitä", vastasin minä. "Mutta luullakseni hän ja Pawley ovat melkein samaa lajia. Jos hän on herra ja Pawley on renki, ei silloin isännän ja rengin välillä ole suurtakaan eroa. Huomasitteko, ettei hän halunnut myöntää tuntevansa Pawleytä, vaikka muistikin varmasti tavanneensa Pawleyn Newcastlessa toissa päivänä? Mutta nyt minä kerron teille, mitä alhaalla tapahtui."
Toistin hänelle tarkoin sen lyhyen sananvaihdon, mihin olin joutunut vieraan kanssa pihalla. Hän kuunteli innostuneesti, ja hänen silmänsä kirkastuivat.
"Ymmärrän hänen tarkoituksensa. Hän luuli teidän kertomuksenne Jimmielle Newcastlen tapahtumista ja hänen tulostaan tänne karkoittaneen Jimmien täältä äkkiä."
"No niin, eikö hän sitten ole lähtenyt?"
Hän katsoi minuun hetkisen vaiti, nyökäytti sitten päätään kuin myöntääkseen kieltämättömän tosiseikan.
"Luultavasti hän lähti", vastasi Madrasia.
"Luultavasti! Hän lähti muitta mutkitta!" huudahdin. "Ennen aamua.
Mutta miksi?"
"Hän ei halunnut tavata tuota pöyhkeää vanhaa herraa", sanoi Madrasia. "Se tuntuu pätevimmältä syyltä. Niin, luulen Jimmien tarkoituksellisesti poistuneen."
"Ja hän on jättänyt meidät tänne vastaamaan asioista. Jos vain tietäisin, mistä tämä kaikki johtuu ja mitä tämä hälinä tuosta lippaasta merkitsee, niin —"