Herra Weech hymyili rummuttaen sormillaan hattunsa kupua.
"No niin", sanoi hän armollisesti, "voinhan minä kertoakin sen teille. Aioin tietysti kertoa sen herra Parslewelle, mutta käyhän se näinkin päinsä, ja tekin voitte epäilemättä ilmaista minulle jotakin. Kerron aluksi itsestäni. Kuten jo äsken sanoin, olen Bickerdalen vävy. Menin naimisiin hänen kolmannen tyttärensä, Melissan, kanssa, jossa ei ole mitään vikaa. Koska olen niin läheisissä suhteissa Bickerdaleen, käyn tietysti usein hänen kotonaan — vierailen siellä aina sunnuntaisin vaimoni ja lapseni kera. Nyt eräänä sunnuntaina ollessani siellä vieraisilla, siitä ei ole vielä pitkääkään aikaa, satuin menemään työpajaan saadakseni tupakoida rauhassa — anoppini kieltää jyrkästi kaiken tupakoimisen vierashuoneessaan — ja näin silloin tuon esineen, tuon saman kuparilippaan. Huomioni kiintyi melkoisesti kaiverrettuun vaakunaan ja sen alla olevaan omituiseen lauselmaan, ja kysyin Bickerdalelta, mistä hän oli saanut sen. Hän kertoi minulle silloin herra Parslewen Kelpieshawista tuoneen sen hänelle korjattavaksi, koska se oli hieman vahingoittunut pudotessaan jostakin ja kaipasi niin muodoin kuparisepän käsittelyä. Keskustelimme sitten hieman siitä. Bickerdale sanoi sen valmistetun — sehän on taottua kuparia — ainakin noin sata vuotta sitten, kehuen sitä hyvin kauniiksi. Se oli saanut kuhmun laitaansa, ja Bickerdalen oli nyt suoristettava se, mikä ei ollut suinkaan helppo tehtävä. Mutta hän onnistui kuitenkin siinä, ja joko herra Parslewe haki sen tahi se lähetettiin hänelle. Tuossa se joka tapauksessa on."
Herra Weech kopautti siihen kynnellään kuin korostaakseen sanojaan ja jatkoi:
"No niin, jonkin aikaa sen jälkeen — en voi määritellä päivää oikein tarkasti — kun lipas oli lähetetty tänne, menin eräänä sunnuntaina Bickerdalen luo, ja päivällisen jälkeen hän vei minut konttoriinsa. 'Kuulehan nyt', sanoi hän päästyämme sinne, 'kai muistat tuon kuparilippaan, joka oli lähetetty minulle korjattavaksi ja jota sinäkin ihailit? Tietysti muistat sen. No niin, sain tässä eräänä päivänä pienen lähetyksen, joka oli kääritty vanhaan Times'iin, ja silloin satuin huomaamaan tämän sen etusivulla', lisäsi hän hakien samalla esille lehden ja viitaten erääseen ilmoitukseen, jonka hän oli merkinnyt. Luin sen ja tuijotin siihen hämmästyneenä. Tämä", jatkoi herra Weech vetäen äkkiä esille taitetun lehden povitaskustaan, "ei ole sama Times'in kappale, joka oli joutunut Bickerdalen haltuun, vaan toinen samaa numeroa — hankin sen itselleni jälkeenpäin. Kas niin, neiti Durham ja herra Craye, lukekaa se saadaksenne selvän käsityksen siitä, mitä oikeastaan haluan saada selville herra Parsleweltä. Olen merkinnyt kohdan punaisella."
Hän laski lehden eteemme pöydälle ja me kumarruimme lukemaan tuntein, jotka, ainakin mitä minuun tulee, muuttuivat äkkiä melko sekaviksi.
"250 punnan palkinto. Huutokaupanpitäjille, muinaisesineiden kauppiaille, vanhojen kirjojen myyjille, harvinaisten teosten ostajille ynnä muille: Eräästä hyvin tunnetusta yksityisestä kirjastosta on hävinnyt tahi varastettu seuraavat harvinaiset teokset: 1. Hubbardin kirjoittama Uuden Englannin Nykyinen Asema, 1677; 2. Brandtin Hullujen Laiva, 1570; 3. Burtonin Anatomia, 1621; 4. Samuel Danielin Kootut Teokset, 1623; 5. Draytonin Polyolbioni, 1622; 6. Higdenin Polycroniconi, 1527; 7. Florionin Montaigne, 1603. Kaikkien näiden hyvin harvinaisten teosten kansissa on kilpi, johon on kaiverrettu seuraava lause aivan täydellisenä." (Seurasi teknillinen selostus, joka oli yksityiskohtainen ja heraldinen.) "Samalla on hävinnyt tahi varastettu muudan muinaisaikainen taottu kuparilipas, jonka etusivuun on kaiverrettu sama vaakuna ja lauselma kuin edellisessä selostuksessa olemme kuvailleet. On hyvin mahdollista, että näitä esineitä tullaan tarjoamaan joillekin hyvin tunnetuille kokoilijoille joko täällä tahi ulkomailla. Kirjojen kilvet on ehkä poistettu. Alussa mainitsemamme 250 punnan palkinto maksetaan jokaiselle, joka vain voi antaa meille sellaisia tietoja, että hävinneet esineet saadaan takaisin. Kaikki sellaiset ilmoitukset on jätettävä allekirjoittaneille."
Sperrigoe, Chillingley & Watson.
Asianajotoimisto.
Friarsin kujanne 3.
Medminster.
Otin asian omiin hoiviini luettuani tämän. Tyrkättyäni aluksi Madrasiaa kyynärpäähän ilmaistakseni hänelle, että aioin ryhtyä johonkin, käännyin herra Weechin puoleen.
"Tämä on hyvin mielenkiintoista ja kummallista. Hm — ehkä kaipaatte hieman virkistystä matkanne jälkeen, herra Weech? Mitä sanotte viskistä ja soodasta?"
"Kiitoksia vain", vastasi hän heti katsahtaen tarjoilupöytään. "Mikään ei olisi tervetulleempaa, herra Craye. Vuokrasin Woolerista polkupyörän, mutta tienne — ainakin muutamin paikoin — ovat sellaisessa kunnossa, että jouduin ihan helisemään suoriutuakseni niistä. Julmaa!"