Sekoitin hänelle väkevän annoksen ja asetin laatikollisen keksejä hänen lasinsa viereen. Sitten käännyin Madrasian puoleen ja ottaen Timesin käteeni menin ovelle.
"Suokaa anteeksi neiti Durhamille ja minulle, herra Weech, että poistumme muutamiksi minuuteiksi", sanoin. "Teidän ei tarvitse odottaa kauan palaamistamme."
Kun olimme päässeet huoneesta ja saaneet sen oven varmasti kiinni, katsoin Madrasiaan, joka vuorostaan katsoi kysyvästi minuun.
"Tulkaa kirjastoon", kuiskasin. "Nuo kirjat!"
"Niin, minäkin ajattelin samaa."
Hiivimme portaita ylös, aivan kuin olisimme aikoneet tehdä jotakin sopimatonta, ja pujahdimme sitten siihen huoneeseen, missä Parslewe säilytti monia erilaisia aarteitaan. Tyydytimme uteliaisuutemme viidessä minuutissa ja katsoimme sitten kysyvästi toisiamme. Meillä oli siihen syytäkin, koska kaikki nuo ilmoituksessa mainitut kirjat olivat siellä. Kaikki järjestään kilpineen ja kaikkineen.
"Mitähän vielä tulee?" mumisi Madrasia vihdoin. "Emme tietystikään saa kertoa tätä hänelle."
Hän nyökäytti päätään lattiaa kohti tarkoittaen sitä kohtaa, jonka alla herra Weech hörppi juomaansa ja pureskeli keksejä.
"Älkää kertoko hänelle mitään. Mutta annetaan hänen sen sijaan kertoa meille. Tulkaa!"
Palasimme arkihuoneeseen jälleen ja herra Weech näytti viihtyvän siellä mainiosti.