"Haluaisimme kernaasti kuulla enemmän mielenkiintoisesta jutustanne, herra Weech", sanoin. "Pääsitte äsken siihen kohtaan, jolloin Bickerdale näytti teille tämän ilmoituksen. Mitä sen jälkeen tapahtui?"
"No niin, vain seuraavaa", vastasi hän ollen nähtävästi entistä puheliaammalla tuulella. "Neuvottelimme. Bickerdale tahtoi välttämättä heti kirjoittaa noille asianajajille ja ilmoittaa herra Parslewen varkaaksi. Sanoin häntä silloin noin kautta rantain aasiksi, ilmaisten mielipiteeni, että herra Parslewe pikemminkin oli joutunut todellisen varkaan petoksen uhriksi. Neuvoin häntä kääntymään herra Parslewen puoleen, mutta hän kirjoittikin minun tietämättäni noille asianajajille ilmaisten mielipiteensä, että kuparilipas oli varmasti ollut hänen hallussaan, ja epäilynsä, että kirjatkin ovat ehkä siellä, missä lipaskin on. Ja nuo asianajajat lähettivät tänne erään miehen, muutaman yksityisetsivän tiedustelemaan —"
"Erään Pawley-nimisen, vai mitä?" vihjaisin.
"En ole kuullut milloinkaan hänen nimeään, mutta en ihmettelisi lainkaan, vaikka olisittekin oikeassa. Kuulin vain puhuttavan hänestä. Hän saapui tänne joka tapauksessa, ja hänen isäntänsä seurasi häntä — kookas, kerskaileva mies, joka käväisi eilen Bickerdalen luona. Ja silloin riitauduin Bickerdalen kanssa, ymmärrätte kai sen?"
"En oikein. Kuinka ja miksi riitauduitte?"
"Koska Bickerdale jostakin kummallisesta syystä tukki äkkiä suunsa tuon lihavan henkilön poistuttua tahtomatta ilmaista minulle mitään", vastasi herra Weech hyvin loukkautuneen näköisenä. "Hän vaikeni varmaankin ehdottomasti kaikesta teillekin? Suorastaan kieltäytyi puhumasta! Tämä tapahtui sen jälkeen kuin näin teidän poistuvan hänen luotaan. Hän kieltäytyi ehdottomasti ilmaisemasta minulle sanaakaan siitä, mitä oli tekeillä. Minulle, vävylleen ja enemmällekin, sillä siitäpä juuri kenkä puristaakin, koska olen sanomalehtimies."
"Niinkö!" huudahdin ymmärtäen vihdoinkin jotakin. "Aiotte siis sepittää tästä jonkinlaisen kertomuksen?"
"Voisinko muutakaan?" vastasi hän nyökäyttäen painokkaasti. "Miksi luulette minun saapuneen tänne? En usko lainkaan herra Parslewen — olen kuullut kerrottavan hänestä useinkin — varastaneen tuota siunattua rasiaa, en ollenkaan. Mutta siihen liittyy romantiikkaa ja salaperäisyyttä ja jotakin muutakin, ja koska halusin sommitella siitä palstan tahi parikin, matkustin tänne sen alkulähteille, mutta kuulinkin surukseni, että herra Parslewe on poissa. Voitteko te kertoa minulle jotakin?"
Vapauduimme herra Weechistä lupaamalla hänelle pyhästi, että herra Parslewen palattua kerromme hänelle kaiken ja kehoitamme häntä suomaan vieraallemme ehdottoman luottamuksensa. Hörpittyään toisen lasillisen viskiä ja soodaa, minkä kestäessä hän kertoi meille luottavaisesti aikovansa vielä päästä pitkälle, hän poistui jättäen meidät yhä suuremman hämmennyksen valtaan.
Mutta hämmennyimme vieläkin enemmän iltapäivällä, kun eräs lennätinpoika tuli Woolerista saakka nummien poikki tuoden meille sähkösanoman. Se oli luonnollisesti herra Parslewen lähettämä, ja kuten Madrasia heti huomauttikin, aivan hänen tapaistaan.