"Teidän molempien on kohdattava minut Newcastlen keskusasemalla huomenna puolenpäivän aikaan."
VII
MITÄ KUOLEVA MIES SANOI
Keskustelimme tästä sähkösanomasta pitkän aikaa arvaillen sen tarkoitusta ja tärkeyttä, pääsemättä kuitenkaan sen pitemmälle. Mutta ajatusten kohdistaminen toisiin asioihin tuntui melkein mahdottomalta. Madrasia sai luullakseni hiukan huojennusta mielelleen laittamalla kuntoon tarpeelliset varusteet aamullista matkaamme varten; luulen senkin vielä helpottaneen, että hän tiesi voivansa pian tavata kummallisen holhoojansa ja saavansa — tahi ainakin yrittävänsä saada — jonkinlaisen selityksen näille omituisille toimenpiteille. Sillä siitä, että ne olivat omituisia, ei voinut olla epäilystäkään. Minun nopea yleissilmäykseni asioihin, ottaen huomioon kaiken Pawleyn tulosta herra Augustus Weechin vierailuun saakka, saattoi vain varmistaa sen, että aloimme olla toivottomasti sotkeutuneita sellaisiin arvoituksiin, joita oli yhtä hyödytöntä kuin mahdotontakin miettiä.
Mutta saimme kokea vielä enemmän ennen illan pimenemistä. Ensiksikin tuli toinen sähkösanoma herra Parsleweltä. Se oli yhtä lyhyt ja täsmällinen kuin ensimmäinenkin, mutta kuitenkin ymmärrettävämpi, ja jollakin kummallisella tavalla se ilahdutti meitä.
"Ottakaa lipas mukaanne."
Madrasia taputti käsiään.
"Tämä kuulostaa jo paremmalta!" huudahti hän. "Paljon paremmalta. Se tarkoittaa, että hän selvittää tahi aikoo ainakin selvittää asiat. Taivaan nimessä, älkäämme vain unhottako kuparilipasta! Kummanko muistiin tässä voidaan luottaa enemmän, teidänkö vai minun?"
"Minun tietysti, koska minä olen mies."
"Väitelkäämme siitä joskus toiste", vastasi hän. "Naisena — hyvä
Jumala, mikä siellä taas on?"