Vanha Tibbie oli juuri astumaisillaan huoneeseen teetarjottimineen, ja kun hän aukaisi oven, kuulimme, kuinka raudoitettuun laudoitukseen koputettiin kovasti ja itsepäisesti. Tibbie vaikeroi melkein pudottaen tarjottimen, ja Madrasia kääntyi vetoavasti puoleeni.
"Alamme kaikki hermostua", sanoi hän. "Ettekö menisi katsomaan?"
Laskeuduin portaita alakertaan, avasin suuren oven ja näin edessäni terveen ja miellyttävän näköisen miehen, joka oli laskeutunut maahan sievän hevosensa satulasta ja seisoi nyt pihalla suitset kädessään. Hän hymyili nähdessään minut.
"Herra Craye, varmaankin", sanoi hän. "Olen kuullut kerrottavan teistä.
Oleskelette täällä herra Parslewen vieraana. Onkohan hän kotona?
Tarkoitan, onko hän jo palannut matkaltaan?"
"Ei", vastasin melko töykeästi.
Hän katsoi minuun samalla kertaa sekä ymmärtäväisesti että luottavaisesti; siihen sisältyi mielestäni jotakin vihjauksen tapaistakin.
"Asian laita on todellisuudessa niin, että olen hänen asianajajansa", huomautti hän, "ja —"
Mutta juuri silloin kiiruhti Madrasia portaita alas ja tervehti vierasta niin lämpimästi, että tulin todella mustasukkaiseksi sekunnin murto-osaksi.
"Herra Murthwaite!" huudahti hän tarttuen vieraan ojennettuun käteen ja pudistaen sitä melkein tulisesti. "Tämä oli hirveän kilttiä teiltä. Olemme ehdottomasti pyörällä päästämme täällä — henkisesti, tarkoitan — ja nyt teidän pitää selittää meille kaikki. Tulonne huojentaa mieltäni yhtä paljon kuin auringonpaiste myrskyn jälkeen. Tulkaa sisään! Vanha Edie pitää kyllä huolta hevosestanne. Tämä herrasmies on nimeltään Alvery Craye, kuuluisa taiteilija, ja hän on melkein yhtä kovasti poissa suunniltaan kuin minäkin."
"Siinä tapauksessa olen joutunut kummalliseen ja ehkä hyvinkin vaaralliseen seuraan!" huomautti herra Murthwaite katsahtaen minuun toisen kerran puoleksi vihjaisevasti "Olette toivoakseni kuitenkin siksi järkevä, että tarjoatte minulle kupposen teetä, neiti Durham? Hyvä, silloin tulen sisään."