"En niin paljon vaaraankaan kuin vaikeuksiin, vaikka en tahdokaan kieltää, että voin joutua vaaraankin", vastasi hän. "Mutta seuratkaa ohjeitani. Siellä on joku komissaari öisinkin. Hän tuntee kyllä nimeni luettuaan kirjeeni, koska minä olen piirikunnan viranomainen. Jos hän tekee teille muutamia kysymyksiä, vastatkaa niihin. Ja jos teitä haluttaa, lähtekää hänen mukaansa, jos hän lähtee itse tahi lähettää jonkun puolestaan. Oletteko nyt selvillä, mitä teidän on tehtävä keskiyöllä?"
"Olen täydellisesti", vastasin minä työntäen suljetun kuoren taskuuni. "Ja minä lupaan toimittaa sen. Mutta toivoakseni ette joudu henkilökohtaiseen vaaraan, herra Parslewe."
Hänen huulensa jännittyivät ja hän katsoi syrjään kuin vihjaistakseen minulle, ettei hän halunnut keskustella siitä asiasta, ja hetkisen kuluttua hän alkoikin puhua aivan muista seikoista. Halusin kysyä häneltä, mitä minun pitää tehdä siinä tapauksessa, että hänelle tapahtuu jotakin, mutta en uskaltanut, koska näin aivan selvästi hänen käsitelleen loppuun sen asian tällä haavaa, ja ymmärsin, ettei tässä ollut muuta tehtävää kuin toteuttaa hänen ohjeensa.
Söimme tyynesti päivällisemme alakerrassa puoli seitsemän aikaan, ja kun Madrasia ja minä melkein tuntia myöhemmin ajoimme teatteriin, jäi Parslewe tyynesti juttelemaan erään vanhan herrasmiehen kanssa. Hän heilutti meille sikariaan kulkiessamme hänen ohitseen, mutta kutsuikin sitten Madrasian luokseen.
"Tyttöseni, sinun pitää mennä heti vuoteeseen tultuasi kotiin", sanoi hän. "Ainakin sitten kun olet syönyt hieman illallista. Älä odota minua, sillä voin viipyä kaupungilla pikkutunneille saakka."
Sitten hän viittasi tyttöä menemään. Madrasia oli hieman kiihkoissaan ajatellessaan kappaletta ja minä tavattoman levottomana ja huolissani, koska niitä tilanteen mahdollisuuksia, jotka voivat esiintyä keskiyöllä, ei ollut lainkaan hauska ajatella, ja kuta enemmän niitä mietin sitä vähemmän niistä pidin. Oli hyödytöntä kieltää, että Parslewe oli erikoinen, jopa kummallinenkin mies, joka menetteli kaikessa omalla tavallaan, ja minä olin tarpeeksi perillä maailman tavoista, vaikka olinkin vielä nuori, tietääkseni, että sellaiset miehet joutuvat aina vaaraan. Minne hän aikoi mennä tänä iltana ja mitä varten? Selvästi toimittamaan jotakin sellaista, missä hän ehkä tarvitsi poliisin apua. Mutta jos nyt otaksutaan tämän avun tulevan liian myöhään niin mitä minun silloin oli tehtävä? Huolimatta siitä, mitä hän oli sanonut Madrasiasta ja minusta kevyellä tavallaan, olin melkein vieras hänelle ja tytölle, ja aavistin vaikeuksia, jos jotakin vakavaa sattuisi tapahtumaan. En pitänyt Parslewestä juuri ollenkaan sinä iltana, koska hänen mielestäni olisi pitänyt uskoa minulle enemmän. Mutta sille ei voitu enää mitään, ja tuossa istui Madrasia. Ja tavattuaan holhoojansa näytti Madrasia melkoisesti tyyntyneen; hän luotti nähtävästi suuresti Parslewen vaikutusvaltaan.
"Kertoiko hän teille mitään iltapäivällä minun ollessani ostoksilla?" kysyi hän äkkiä ajaessamme Grey-katua pitkin. "Olen varma, että olette keskustelleet jostakin."
"Kyllä hieman", vastasin minä. "Hän otaksuu lippaassa olevan kaksi pohjaa, joiden välissä on kapea ontelo, missä hän luulee olleen piilossa jotakin, joka on sieltä varastettu; ja ystävämme Weech on mahdollisesti syyllinen."
"Weechkö?" hän huudahti. "Milloin hän olisi voinut tehdä sen?"
"Kun me mennessämme kirjastoon jätimme hänet yksikseen katselemaan lipasta. Sellainen otaksuma on luonnollisesti mahdollinen, jos Weech tunsi salaisuuden."