"Tunnette kai herra Parslewen?" kysyin minä.
"Herra Parslewenkö? kyllä, herra", vastasi hän.
"Oletteko nähnyt hänen menevän kaupungille tänä iltana?"
"Kyllä, herra. Herra Parslewe poistui hotellista noin yhdentoista aikaan, vain muutamia minuutteja ennen teidän palaamistanne nuoren neidin kanssa."
"Ette siis ole nähnyt hänen tulevan takaisin?"
"En vielä, herra. Hän ei ole käynyt hotellissa sen jälkeen."
Nyökäytin päätäni ja menin kadulle. Siis Parslewen asian järjestäminen, millainen se sitten lienee ollutkin, oli määrätty tapahtuvaksi vasta kello yhdentoista jälkeen, siis hyvin myöhäiseen. Hän olisi siinä tapauksessa voinut tulla kanssamme teatteriin, mutta ehkä hänellä oli ollut toisenlaisia tehtäviä hotellissa, kuten voidaan olettaa. Näiden asioiden miettiminen oli kuitenkin aivan hyödytöntä, koska minun oli vain täytettävä hänen pyyntönsä. Eikä ollut minkäänlaista pelkuruutta minun puoleltani, että sydämestäni inhosin sen täyttämistä. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä päin poliisiasema sijaitsi. Parslewe oli sanonut sen olevan jossakin läheisyydessä, mutta en tiennyt, millä suunnalla. Olisin kyllä voinut kysyä sitä hotellissa, mutta en halunnut hotellin palveluskunnan saavan tietää, että aiomme turvautua poliisin apuun. Ja sehän olisi sitä paitsi voinut joutua Madrasian tietoon ennen minun paluutani. Kaduilla oli vielä ihmisiä, minähän voin kysyä heiltä. Ja juuri silloin tuli eräs poliisi esille nurkan takaa, mitä minun olisi pitänyt osata odottaakin, ja neuvoi minulle kysyttyäni tien. Parslewe oli ollut aivan oikeassa, asema oli likellä.
Menin sisään ihmetellen, koska en milloinkaan ennen ollut käynyt sellaisessa rakennuksessa enkä tiennyt, mitä minun piti odottaa. Minulla oli yhtä vähän aavistusta, millaiselta poliisin pääasema näyttää, kuin jonkin itämaisen palatsin sisustuksesta, ehkä vielä vähemmänkin. Mutta kun tulin sinne, näytti siellä kaikki hyvin tavalliselta. Siellä oli hyvin valaistu konttori pöytineen ja pulpetteineen, joiden ääressä joko istui tahi seisoi muutamia poliiseja kirjoittaen tahi tarkastellen papereita. Muudan heistä, nähdessään minun lähestyvän tiskiä ja huomaten ehkä epäröivän nulikkamaisen käytökseni, nousi tuoliltaan, pisti kynän korvansa taakse ja tuli vastaan melkein isällisen huolestunut ilme punakoissa kasvoissaan.
"Saanko puhutella jotakin korkeampaa virkamiestä", kysyin.
Hän kääntyi puoleksi viitaten erääseen mieheen, jonka huolellisesti napitetussa takissa oli nyörikoristeita ja joka istui pulpettinsa ääressä eräässä nurkassa.