"Herra Bickerdale", sanoi hän kohteliaasti ja pyytävästi, "teidän on luullakseni parasta suostua herra Parslewen toivomukseen. Olen keskustellut hieman herra Parslewen kanssa ja — ja teidän on luullakseni parasta tehdä juuri niin."
Bickerdale kääntyi hänen puoleensa äkkiä tuijottaen, mikä ei ilmaissut muuta kuin sulaa hämmästystä. Saattoi hyvin nähdä, että mies oli melkein suunniltaan hämmästyksestä ja ihmetyksestä.
"Mutta miksi?" hän huudahti. "Tehän juuri äsken sanoitte minulle, ettei minun pidä tehdä mitään sellaista."
Pawley hymyili kummallisesti, hermostuneesti ja paheksuvasti.
"Olosuhteet muuttavat asioita, herra Bickerdale", sanoi hän. "En tiennyt silloin sitä, mitä nyt tiedän. Neuvon teitä tekemään, niinkuin herra Parslewe haluaa."
Weech hyppäsi seisoalleen vihan ja harmin vallassa.
"Entä me?" kirkui hän. "Me — minä ja hän! Millaiseksi hyödyksi se on meille? Mistä me silloin ansaitsemme?" Hän kääntyi melkein vihaisesti Bickerdalen puoleen. "Älkää suostuko siihen!" jatkoi hän. "Älkää tehkö sitä? Viis noista miehistä tuolla; poliisilla ei ole mitään oikeutta sekautua tähän asiaan ja —"
"Minä voin luovuttaa teidät poliisin haltuun parissa minuutissa, hyvä mies", sanoi Parslewe äkkiä, "vain näyttääkseni teille —"
"Herra Bickerdale", sanoi Pawley, "noudattakaa neuvoani. Ymmärsin herra
Parslewen puheesta, ettei teille koidu siitä minkäänlaista vahinkoa."
Bickerdale katsoi häneen tutkivasti. Sitten hän äkkiä työnsi kätensä liivinsä povitaskuun ottaen sieltä esille pienen nelikulmaisen kirjekuoren, jonka hän yhtä nopeasti ojensi Parslewelle pöydän yli. Sillä hetkellä, kun lampun valo sattui tuohon kuoreen, luulin näkeväni ristin sen liepeessä.