Pawley hymyili arvoituksellisesti.
"Herra Parslewe on kummallinen herrasmies", vastasi hän. "Tekin olette luullakseni huomannut sen jo, herra Craye, vaikka ymmärtääkseni olettekin melkein yhtä vieras hänelle kuin minäkin. No niin, herra Parslewe ei tuhlannut aikaa. Hän ilmoitti Bickerdalelle tietävänsä hänen löytäneen erään asiakirjan lippaan salaisesta piilopaikasta — hänellä oli lipas mukanaan ja hän näytti meille, millä tempulla se avataan."
"Todellako?" keskeytin hämmästyneenä. "Hän oli siis saanut sen selville?"
"Hän tiesi sen joka tapauksessa", vastasi Pawley. "Se tehdään kiertämällä jalat irti, nuo pienet nupit, joiden varassa lipas seisoo. Ja hän vaati Bickerdalea luovuttamaan asiakirjan siinä paikassa, viivyttelemättä. Heti!"
"Entä sitten?" kysyin minä.
Pawley kaasi itselleen enemmän teetä hämmentäen sitä miettiväisesti.
"Silloin minä sekaannuin asiaan", vastasi hän, "vastustaen sitä herra Charlesin edustajana. Sanoin että hän on ainoa oikea henkilö, jolle asiakirja voidaan luovuttaa, ja ilmoitin olevani hänen valtuutettunsa. Väittelimme juuri siitä ja Bickerdale tuli yhä vastahakoisemmaksi luovuttamaan mitään kenellekään, ennen kuin saisi tietää, mitä siitä hyötyisi; silloin te saavuitte noiden poliisien kanssa. Ja lopunhan jo tiedättekin, herra Craye."
"Päinvastoin", sanoin minä, "minä en tiedä mitään. Mitä herra Parslewen ja teidän välillänne oikein tapahtui tuolla keittiössä?"
Mutta hän pudisti päätään, ja näin, ettei hän halunnut ilmaista kaikkea.
"Mitä siihen tulee, herra Craye", vastasi hän, "niin herra Parslewe sulki suuni. Mutta hän on sanansa arvoinen herrasmies, eikä minulla, sen jälkeen kuin kuulin hänen selityksensä, ollut mitään muuta valitsemisen varaa, ei ollenkaan, kuin suostua hänen ehdotukseensa, että asiakirja luovutettaisiin hänelle. Minä en voinut menetellä mitenkään muuten kuultuani hänen syynsä. Mutta hänen selostuksestaan ei hiiskaustakaan, herra Craye, ei ainakaan vielä."