"Aavistatteko lainkaan, mitä tuo asiakirja sisältää?" kysyin mennen vihdoinkin suoraan pääasiaan.
"En", vastasi hän nopeasti. "Mutta minähän voin arvailla."
"Mitä sitten?" kysyin suoraan. "Antaisin paljonkin, jos vain saisin sen tietää."
Hän katsahti ympärilleen kuin olisi pelännyt jonkun kuuntelevan, vaikka ei ketään ollutkaan läheisyydessä. "No niin", hän sanoi. "Oletteko kuullut puhuttavan eräästä vanhasta Palkeney-nimisestä herrasmiehestä, Palkeneyn kartanon omistajasta, herra Matthew Palkeneystä, joka kuoli vähän aikaa sitten, kenenkään sukulaisen kaipaamatta, mutta varakkaana suuren kartanon omistajana, ja jonka kirjastosta tuo lipas ja nuo kirjat on epäilemättä varastettu?"
"Olen kuullut puhuttavan hänestä ja kaikesta muustakin", vastasin.
"No niin, herra Craye, näin meidän kesken sanoen luulen tuota asiakirjaa, jonka herra Parslewe sai Bickerdalelta viime yönä tahi pikemminkin varhain tänä aamuna, ei sen vähäpätöisemmäksi kuin herra Matthew Palkeneyn testamentiksi, jonka tuo vanhus — tuo kummallinen vanha höperö oli piilottanut lippaaseen. Se ainakin on minun mielipiteeni."
"Tiedetäänkö hänen sitten tehneen testamentin?" kysyin.
"Ei tavalliseen tapaan. Mutta asiat tulevat julki. Tämäkin olisi tullut ilmi ennemmin, elleivät maalaiset olisi niin hitaita kertomaan asioista. Sperrigoet, jotka olivat tuon vanhan herrasmiehen asianajajia, eivät ole milloinkaan löytäneet minkäänlaista testamenttia eivätkä päässeet sellaisen jäljillekään. Mutta äskettäin, aivan äskettäin, he ovat saaneet selville seuraavan asian: Pari tilalla palvelevaa miestä, joista toinen on halonhakkaaja ja toinen metsänvartija, oli tullut ilmoittamaan heille, että he jonkin aikaa sitten olivat todistaneet erään paperin, jonka heidän vanha isäntänsä oli heidän nähtensä allekirjoittanut. Voiko tuo paperi olla muu kuin testamentti, herra Craye? Mitä luulette?"
"Siltä ainakin kuulostaa", myönsin. "Ja tekö luulette herra Parslewen saaneen juuri sen paperin viime yönä haltuunsa?"
"Niin", hän vastasi. "Sillä olen kuullut — herra Charles kertoi sen minulle itse — että kun vanhus joutui kuolinvuoteelleen, puhui hän vain tuosta kuparilippaasta — niin he ainakin olivat ymmärtävinään — nimensä yhteydessä. Herra Craye, luulen hänen piilottaneen testamenttinsa lippaaseen ja otaksun sen nyt olevan herra Parslewen taskussa."