"Aivan niin", sanoin minäkin. "Sama kysymys on askarruttanut minunkin aivojani, vaikka ymmärrykseni onkin heikko. Sillä en minäkään tiedä sitä."
Parslewe katsoi meihin tyynesti kiihtymättä lainkaan. "Olemme vanhanaikaisessa, sangen maalauksellisessa ja mukavassa Kruunun hotellissa Medminsterissä", hän vastasi. "Se sijaitsee torin varrella ja sieltä voidaan katsella mainiosti muutamia keskiaikaisen Englannin viimeisiä jäännöksiä, kuten voitte lukea matkaoppaista, ja mikä on vieläkin parempaa, nähdä sen itsekin aamulla."
"Medminsterissäkö?" huudahti Madrasia. "Mutta sieltähän vanha Sperrigoe on kotoisin. Sama osoite oli joka tapauksessa tuossa Timesin ilmoituksessa, jota Weech näytti meille."
"Aivan niin", Parslewe myönsi kuivasti. "Juuri tässä samassa huoneessa tuon pöydän ääressä oli minulla kerran kunnia puhutella Sperrigoea."
"Milloin sitten?" kysyi Madrasia.
"Ah, joitakin vuosia sitten", hän vastasi välinpitämättömästi.
"Jos sinä olisit ollut kotona hänen käydessään Kelpieshawissa tässä eräänä aamuna, olisit sinä siis tuntenut hänet?" sanoi Madrasia tönäisten minua jalkaan. "Tietenkin, koska te olette tavanneet toisenne jo ennenkin."
"Hän olisi ehkä tuntenut kasvoni", vastasi Parslewe. "Mutta hän ei olisi tiennyt nimeäni; tarkoitan, ettei hän ainakaan tiennyt sitä silloin, kun tapasimme toisemme täällä. Me satuimme joutumaan yhteen täällä, vaikka olimmekin vento vieraita toisillemme, söimme näet päivällisemme samassa pöydässä. Polttelimme sitten sikaria yhdessä jälkeenpäin keskustellen tästä vanhasta kaupungista. Kuulin hänen nimensä, mutta hän ei milloinkaan saanut tietää minun nimeäni; olin hänelle vain jonkinlainen muuttolintu. Arvaan", jatkoi hän kyynillisesti naurahtaen, "että vanha Sperrigoe olisi hämmästynyt äärettömästi, jos hän vain olisi tavannut minut Kelpieshawissa ja tuntenut minut Kruunussa kohtaamakseen muukalaiseksi."
"Oletko sinä tullut tänne tapaamaan vanhaa Sperrigoea?" kysyi Madrasia.
Parslewe oli etevin mies, mitä minä milloinkaan olen tavannut, milloin suoran kysymyksen syrjäyttäminen tuli kysymykseen. Hänen kasvonsa pysyivät aivan ilmeettöminä ja huulet yhteenpurtuina, kunnes jotakin uutta juolahti hänen mieleensä ja hän alkoi kertoa meille jotakin sen saman vanhan talon historiasta, minne hän oli meidät tuonut. Siitä hän halusi puhella, ja koska molemmat huomasimme hyödyttömäksi kysyäkään häneltä muita asioita, poistuimme hänen luotaan. Mutta minä olin jo saanut tietää jotakin: Parslewe oli ollut siellä ennenkin, oli kohdannut Valkoparran siellä, Valkoparta tuntisi hänet varmasti, ja epäilemättä hän oli matkustanutkin sinne saadakseen puhutella Valkopartaa. Mutta miksi ihmeessä hän karttoi Valkopartaa Kelpieshawissa?