Ennen kuin ilta oli lopussa, sain tietää vieläkin enemmän. Koska Madrasia meni levolle varhain ja Parslewe alkoi kirjoittaa kirjettä tupakkahuoneessa, jäin yksikseni ja menin julkipuolen ovesta kadulle katselemaan ympäristöä. Vanha tori oli kirkkaan kuutamon valaisema, ja näin heti Parslewen olleen oikeassa sanoessaan sen muodostavan palasen keskiaikaista Englantia. Kaikilla puolillani oli vanhanaikaisia puoleksi puusta rakennettuja taloja korkeine päätyineen ja kummallisesti koristettuine julkipuolineen, ja niiden yläpuolelle kohosi aukean toisessa laidassa sijaitsevan kirkon nelikulmainen torni, ja sitä vastapäätä sen toisessa laidassa oli rakennus, jota otaksuin vanhaksi käräjätaloksi. Ellei siellä ja täällä vilkkuvia kaasulamppuja ja kauppojen ovien yläpuolella olevia merkkejä ja nimiä olisi ollut olemassa, olisin voinut luulla joutuneeni takaisin Tudorien aikakaudelle.
Ovenvartijakin tuli torille seisoessani siellä, katsoi taivaalle ja huomautti, että tulee kaunis päivä huomenna viitaten samalla siihenkin, että kauniit säät olisivatkin toivottavia, koska matkustajia alkoi jo ilmestyä paikkakunnalle.
"Täällä käy varmaankin paljon huvimatkailijoita?" tiedustelin.
"Loppumattomasti, herra", hän vastasi. "Täällä käy paljon amerikkalaisia — he pitävät tuollaisesta", lisäsi hän viitaten kädellään torin toisella puolella sijaitseviin vanhoihin taloihin. "Ymmärrän, ettei heidän maassaan ole mitään niihin verrattavaa. Niin, kaikkina kesäkuukausina on tämä paikka täynnä huvimatkailijoita."
"Mutta ette suinkaan te muista kaikkien kasvoja?" kysyin.
Hän nauroi kuullessaan minun viittaavan hänen huomautukseensa meidän saapuessamme sinne.
"En tietystikään, herra, kaikkien satunnaisten kävijöiden", myönsi hän. "Mutta en haluaisi sanoa mitään varmaa siitäkään, koska sellainen käy vähitellen tavaksi. Siinä tapauksessa kuitenkin, että joku viipyy täällä päivän tahi parikin, en milloinkaan unhota. Tunsin ystävänne heti, hänhän on niin mielenkiintoinen henkilö."
"Siis helposti tunnettava", huomautin minä.
"Juuri niin, herra. Vaikka siitä jo onkin — sallikaa minun muistella — kulunut kolme vuotta, kun hän viimeksi oli täällä. Ah, minä muistan hänet vielä vallan hyvin? Hän oleskeli täällä pari kolme päivää eräänä syksynä. Luullakseni joku harvinaisten esineiden kerääjä. Muistan käyneeni ostamassa hänelle pari laatikkoa, joissa hän voi viedä mukanaan kaikki erilaiset kaupungista ostamansa kapineet. Niillä harjoitetaan melkoista kauppaa täällä, herra — puolet noista kaupoista tuolla toisella puolen myyvät vain niitä."
"Kuinka ne uudistavat varastonsa?" kysyin.