"Hyvää huomenta, rouva", sanoi Parslewe niin vanhanaikaisen kohteliaasti kuin suinkin. "Me saamme luullakseni katsella hieman ympärillemme?"
Emännöitsijä ryhtyi selittämään. Kaikki juhlahuoneet, niihin luettuina nekin, joita kuningatar Elisabet oli kerran käyttänyt, ja vuode, jossa hänen majesteettinsa oli nukkunut, olivat katselijoiden nähtävänä. Vieraiden oli maksettava siitä huvista shillinki hengeltä, ja rahat menevät paikallisille armeliaisuuslaitoksille. Parslewe maksoi siis kolme shillinkiä, ja me kaikki kirjoitimme nimemme erääseen kirjaan, Parslewe viimeiseksi. Kun hän laski kynän kädestään emännöitsijän nähden, kääntyi hän tämän puoleen.
"Kuulkaahan nyt, rouva", hän sanoi, "oletteko te nähnyt minua milloinkaan ennen?"
Nainen katsoi häneen tyynesti ja tarkkaavaisesti. "Kyllä, herra", vastasi hän epäröimättä. "Muistan teidät vielä. Olette sama herrasmies, joka söi päivällistä täällä isäntävainajani kanssa noin kolme vuotta sitten ja vietti sen jälkeen illankin hänen luonaan. Mutta en ole milloinkaan kuullut nimeänne, herra."
Parslewe nyökäytti päätään ja huomautettuaan, ettei meitä tarvitse opastaa ja että hän mieluummin kuljeskelee huoneissa yksikseen, opasti meidät ensin lämpiöön ja sitten portaita juhlahuoneihin. Meille selveni jo heti alussa, että hän tunsi paikan täydellisesti, ja seuraavan tunnin hän oli oikein haltioissaan saadessaan toimia oppaana meidän ihmetellessämme ja ihaillessamme niitä esineitä, joita hän näytteli. Mutta juuri kun tutkimme sitä vuodetta, missä kuningatar Elisabeth oli levännyt, tuli emännöitsijä huoneeseen katsoen Parsleween tarkkaavaisemmin kuin milloinkaan ennen.
"Herra", sanoi hän melko nöyrästi, "tuon teille herra Charles
Sperrigoen terveiset, hän odottaa teitä aamuhuoneessa."
XII
PALKENEY-SUVUN MIELILAUSE
Parslewelle oli luonteenomaista, että hän ensin harkitusti lopetti sen, mitä hän juuri kertoi meille kuningatar Elisabethista ja hänen Palkeneyhin tekemästään vierailusta, ennen kuin hän liikahtikaan lähteäkseen tapaamaan Charles Sperrigoea. Pelkään meidän kuulleen vain puolet hänen sanoistaan, koska molemmat tunsimme, että se, mitä mahdollisesti saamme kuulla alakerrassa, osoittautuu varmasti paljon mielenkiintoisemmaksi kuin mikään, mitä Parslewe voi kertoa meille kuudenneltatoista vuosisadalta. Minä ainakin tunsin melkoista kiihkoa, kun hän vihdoinkin lähti siitä kummallisesta vanhasta huoneesta, missä olimme.
"No niin, tulkaa kanssani", hän sanoi. "Meidän on luullakseni puhuteltava tuota herraa ja selvitettävä asiat hänen kanssaan. Emännöitsijä puhui kai jotakin aamuhuoneesta."