"Madrasia!" jatkoin minä. "Tämähän on vallan hirveätä! Tehän tiedätte, millainen holhoojanne on — kauhea mies. Mikään ei voi estää häntä noudattamasta omaa tahtoaan kaikissa asioissa. Joko siitä pidämme tahi emme, tekee hän kuitenkin sen, mitä — mitä hän juuri äsken sanoi."
Madrasia katsoi pöytään alkaen tarkastella pöytäliinan kirjailua.
"Entä sitten?" sanoi hän.
"Minusta se ei ole lainkaan hyvin", minä sanoin. "Jos nyt otaksutaan — niin, jos nyt otaksutaan, että suostumme hänen toivomukseensa ja menemme naimisiin, mitä silloin seuraa? Tämä on tietysti vain otaksuma."
"Entä sitten", sanoi hän jälleen.
"Ettekö te ymmärrä, kuinka hirveätä se olisi?"
Hän vilkaisi minuun äkkiä kääntäen sitten katseensa yhtä nopeasti syrjään.
"Kuinka niin?" kysyi hän.
"Ihmiset sanoisivat minun menneen naimisiin teidän kanssanne rahojen vuoksi", sanoin rohkeasti. "Sellainen olisi hirveätä meille molemmille."
Hän vaikeni hetkiseksi kuljettaen sormeaan pöytäliinan kirjailua pitkin. Sitten hän sanoi painokkaasti: