YHDEKSÄSTOISTA LUKU
Keskeytynyt matka
Sillä aikaa kun Simmons Hackdale nukkui makeasti ja Jane Pratt itki itsensä uneen nääntyneenä mustasukkaisuuden, vihan ja kostonhimon puuskasta, makasi Shelmore valveillaan, tuskallisesti hämmentyneenä sisäköltä kuulemastaan selostuksesta. Hän ei ollut kovinkaan ihmeissään siitä, mitä oli kuullut Simmonsista, koska oli jo joku aika sitten huomannut konttoristinsa ovelaksi nuoreksi mieheksi, jolla oli hyvä luontainen äly ja jonka ehkä ennemmin tai myöhemmin, jahka joutuisi elämänsä käännekohtaan, pitäisi päättää, aikoiko edelleenkin pysyä suoralla tiellä vai poiketa rikollisille poluille. Eivätkä häntä myöskään hämmästyttäneet neiti Cynthia Prettystä kuulemansa uutiset. Hän ja hänen tätinsä olivat osoittaneet ystävyyttä tälle nuorelle naiselle ja siis olleet paljon hänen seurassaan. Shelmore oli vähitellen tehnyt sen johtopäätöksen, ettei neiti ainoastaan ollut itsepäinen joka asiassa, vaan myös keimailija, josta helposti voisi kehittyä elostelija. Lakimiehenä hän oli neuvonut neiti Prettyä matkustamaan takaisin Camborneen ja jättämään asian hänen huolekseen, mutta neiti oli nyrpistänyt suutaan ja ilmoittanut viihtyvänsä mainiosti nykyisessä olinpaikassaan jonkun aikaa, antaen hänen ymmärtää, että hän rakasti vapautta eikä sallinut kenenkään häntä siitä estää. Ei, tässä kaikessa ei ollut mitään sellaista, mikä olisi hämmästyttänyt häntä; hän oli tietoinen siitä, että neiti Pretty oli koettanut hänellekin keimailla, mutta saanut vastaansa vakavaa kylmyyttä. Eipä siis ihme, että neiti Pretty oli kääntynyt hänen konttoristinsa puoleen, joka, kuten Shelmore hyvin tiesi, osasi olla yhtä hauska kuin viekas ja yhtä mielistelevä kuin ovela. Muuten saattoi otaksua, että Sim Hackdale ja Cynthia Pretty sopisivat hyvin yhteen, kun molemmat olivat aineellisia.
Ei, mokomat seikat eivät kyenneet hämmentämään Shelmorea, mutta sensijaan heräsi kysymys: Mihin tämä kaikki johtaisi? Deane oli kysynyt Bellingiltä, kuka ja mikä rouva Champernowne oli — rouva Champernowne oli nähty asuntonsa likellä murhailtana erään muukalaisen seurassa, joka melkein varmasti oli ollut Deane — kuolleen ja murhatun Deanen ruumis oli löydetty juuri rouva Champernownen huvilan läheisyydestä — rouva Champernowne oli antanut maksumääräyksen John Hackdalelle James Bartlettin nähden — rouva Champernownen hedelmätarhasta oli löydetty revolveri — ja jos kaikki nämä asiat sovitettiin yhteen, niin mitä ne vihjaisivat? Shelmore nukkui miettien näitä kysymyksiä, ja ne askarruttivat hänen aivojaan vielä aamullakin hänen herätessään.
"Mellapont!" mumisi hän noustessaan. "Mellapont! Minun pitää tavata häntä heti."
Hän poikkesi poliisiasemalle, mennessään konttoriinsa, pitäen parhaana puhutella poliisimestaria ennen kuin Simmonsia. Päästyään kahden kesken Mellapontin kanssa, mukanaan muistiinpanot, hän kertoi kaikki, mitä Jane Pratt oli hänelle ilmaissut edellisenä iltana. Mellapontin ilmeinen hämmästys eneni kertomuksen jatkuessa.
"Uskotteko sen olevan totta?" kysyi hän Shelmoren lopetettua. "Oletteko varma siitä, ettei tyttö liioitellut tai sepittänyt sitä omasta päästään? Myönsi hän hän tulleensa luoksenne mustasukkaisuudesta. Ja mustasukkainen nainen on…"
"Minä en epäröi lainkaan sanoessani uskovani, että hän on ehdottoman rehellinen todistaja", vastasi Shelmore. "En luule hänen liioitelleen tai sepitelleen, vaan oletan, että eilisiltainen revolverinlöytö pakotti hänet ajattelemaan asiaa vakavammin, jolloin hänen mustasukkaisuutensa lisäksi tuli sellainen tunne, että maa alkoi polttaa hänen jalkainsa alla."
"Te olette kai ajatellut näitä seikkoja paljonkin eilisillan jälkeen?" sanoi Mellapont. "Punninnut niitä, luonnollisesti."
"Minä en ole ajatellut mitään muuta", vastasi Shelmore vakavasti.