"Täydellisesti!"
Mellapont näytti miettivän jotakin ehdotusta, joka pyrki esille hänen aivojensa salaisista komeroista. Ja äkkiä nousten seisoalleen hän otti taskustaan lompakon ja kaivoi siitä esille pienen silkkipaperiin käärityn esineen. Hän avasi hitaasti kääreen ja kääntyen Simmonsiin päin näytti hänelle toisten nähden saman murtuneen kalvosinnapin kantaa, jota kerran oli näyttänyt Shelmorellekin.
"Tiedättekö mitään tästä?" kysyi hän tyynesti. "Oletteko joskus ennenkin nähnyt tämän?"
Mutta hän huomasi jo puhuessaan, että Simmons oli tuntenut hänen näyttämänsä esineen. Konttoristin kasvot vuoroin kalpenivat ja punastuivat, hänen huulensa menivät raolleen, silmät leimahtelivat, ja hänen pitkät sormensa alkoivat liikkua kiihkeästi.
"Hyvä Jumala!" mutisi hän. "Mistä — mistä te olette löytänyt sen?"
"Hiekkakuopasta sen paikan läheisyydestä, josta Deanen ruumis löydettiin!" vastasi Mellapont. "Tunnetteko tämän?"
Simmons painoi nopeasti hatun päähänsä ja kääntyi ovelle. Mutta ennenkuin hän ehti ottaa pariakaan askelta, pysähtyi hän.
"Jääkää tänne!" sanoi hän kummallisen kiihkeästi. "Tänne tai oleskelkaa ainakin konttorissanne, Mellapont. Minä soitan teille tunnin tai ehkäpä vasta parin tunnin kuluttua. Minä ymmärrän nyt koko asian ja tiedän murhaajan. Enpä olisi uskonut — mutta odottakaa…"
Ja ennenkuin he ehtivät pidättää häntä, oli hän hyökännyt ulos huoneesta ja eteisen läpi portaita alas. Mellapont, särkynyt napinkanta kourassaan, kääntyi kysyvästi toisten puoleen. Palsford puhui.
"Tuo mies tietää!" sanoi hän tyynesti. "Hän tietää, vihdoinkin!"