NELJÄSKOLMATTA LUKU
Kuinka Simmons valvoi etujaan
Simmons kiiruhti kadun poikki ja juoksi Chancellor-hotelliin. Mutta sensijaan että hän olisi mennyt suoraan neiti Prettyn yksityiseen huoneistoon, hän poikkesi syrjään erääseen rauhalliseen ja kodikkaaseen tupakkahuoneeseen, joka oli tavallisesti varattu kauppamatkustajille. Juuri nyt ei siellä kuitenkaan sattunut olemaan ainoatakaan kauppamatkustajaa, koska kaikki, jotka asuivat hotellissa, viivyskelivät vielä illallispöydässä tai olivat kokoontuneet biljardisaliin. Ja Simmons hyökkäsi huoneen ainoan kirjoituspöydän ääreen ja löydettyään hieman puhdasta paperia istuutui, mietti hetkisen ja kirjoitti nopeasti pari asiakirjaa, joiden sanamuoto oli muuten samanlainen, paitsi että toiseen jäi sopiva aukko sanojen väliin. Taitettuaan ne sievästi ja pistettyään toisen takkinsa vasempaan ja toisen oikeaan taskuun hän kiiruhti yläkertaan ja astui neiti Prettyn huoneeseen edes koputtamatta ovelle.
Toisen kerran tänä samana iltana neiti Pretty sai huohottaa hämmästyksestä. Mutta Simmons kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja suuteli häntä hengästyneenä. "Kaikki on hyvin!" sanoi hän. "Minä olen jälleen luonasi!"
"Mitä ne miehet tahtoivat?" kysyi neiti Pretty.
"Viis heistä!" vastasi Simmons. "He koettivat vain pelottelemalla ja kerskailemalla taivuttaa minua puhumaan. Turha vaiva, sillä minä olen liian ovela tuollaisille poliisimestareille ja maaseutukaupunkien asianajajille. Sinä et vielä tiedäkään, kuinka ovela minä olen."
"Kyllä sinä luullakseni olet ovela", myönsi neiti Pretty. "Hyvin ovela."
"Enkö olekin?" virkkoi Simmons, suudellen häntä jälleen. "Ja minä aion näyttää sinulle ja koko kaupungille tänä iltana, kuinka ovela osaan olla. Kuuntele äläkä huuda, älä kiljaise äläkä tee mitään muuta kuin kuuntele. Minä olen ratkaissut arvoituksen."
Neiti Pretty, joka vieläkin oli vartalon ympäri kiertyneen käsivarren puristuksessa, kiersi solakan vartalonsa ympäri ja tuijotti ihmetellen, huulet raollaan ja silmät laajentuneina.
"Et — et suinkaan tarkoita…" aloitti hän.