"Tällaisissa asioissa on mahdotonta välttää vaaraa", sanoi Simmons ankarasti. "Minä uhraudun sinun tähtesi. Mutta tietysti teen kaikkeni välttääkseni vaaraa, siitä voit lyödä vaikka vetoa. Vaara on kuitenkin olemassa, kun täytyy tarttua semmoiseen juttuun. Ja sen varalta, jos jotakin tapahtuu tai jos toinen tunkeutuu väliin ja sanoo olevansa oikeutetumpi palkintoon kuin minä, pitää sinun vain muodon vuoksi kirjoittaa nimesi tähän paperiin — olet kai niin kiltti — turvataksesi siten minun etuni. Sinä olet sen minulle velkaa, enkelini!"
Enkeli olisi seisonut päällään tehdäkseen palveluksen Simmonsille, johon hän nykyään oli hurjasti rakastunut, ja hän piirsi nopeasti nimensä ensimmäiseen Simmonsin kahdesta asiakirjasta. Hän ei yrittänytkään lukea sitä, mutta Simmons luki sen hänen olkansa yli hänen kirjoittaessaan nimeään sen alle, ihaillen vielä kerran sen sujuvaa sanamuotoa.
"Sitten kun Simmons Hackdale on minulle ilmoittanut saaneensa nyt selville, kuka on ampunut James Deanen, ja vakuuttanut voivansa hankkia pätevät todistukset murhaajan syyllisyydestä, lupaan täten maksaa sanotulle Simmons Hackdalelle kolmetuhatta puntaa heti kun hän luovuttaa syyllisen henkilön Southernstowen poliisin haltuun."
"Älä missään tapauksessa antaudu ammuttavaksi tai muuhun samanlaiseen vaaraan!" rukoili neiti Pretty, kun Simmons taittoi allekirjoitetun asiakirjan jälleen kokoon ja pani sen tarkasti talteen. "Minä en tiedä, mihin aiot mennä, mutta etkö voi ottaa jotakuta toveria mukaasi?"
"Mahdotonta!" sanoi Simmons vieläkin ankarasti ja heltymättä. "Salaiset asiat vaativat salaista käsittelyä. Toivo kuitenkin parasta, enkelini — ja kuulehan nyt, sinä voit sentään auttaa minua hieman. Sinulla on täällä jossakin" — tässä hän näytti niin salaperäiseltä, että se vaikutti syvästi neiti Prettyyn — "tuon kuolleen miehen kävelykeppi. Anna se minulle, sillä minä tarvitsen sitä."
Neiti Pietty vetäytyi kauemmaksi hänestä ja vapisi. Mutta hän meni sentään makuuhuoneeseensa nurkkaovesta — ja heti hänen mentyään Simmons, tarkasteltuaan nopeasti takan ääressä sijaitsevaa pöytää, jolla, oli hajallaan kirjoja ja kuvalehtiä, otti käteensä erään kuluneen ohuen kirjan ja työnsi sen povitaskuunsa. Kun neiti Pretty palasi seisoi hän paikallaan käsivarret ristissä kuin päättäväisyyttä esittävä kuvapatsas.
"Kas tässä", sanoi neiti Pretty hiljaa, ojentaen hänelle tukevan tammikepin. "Minä melkein pelkäsin koskea siihen."
Simmons otti kepin, kiersi toisen käsivartensa neiti Prettyn hartiain ympärille ja suuteli hänen otsaansa. Sitten hän veti lakin otsalleen.
"No nyt toimeen!" sanoi hän.
Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli jo poistunut huoneesta, ja neiti Pretty astui ikkunan ääreen sykkivin sydämin ja jyskyttävin valtimoin ja vetäen kaihtimet syrjään katseli kaasun valaisemalle kadulle. Simmons ilmestyi näkyviin sekunniksi tai pariksi ja sitten katosi. Kun hän kiersi nurkan, heläytti tuomiokirkon suuri kello kymmenen kovaa, kumeata lyöntiä.