"Niin, minä juuri!" vastasi Simmons. "Minä voin sen estää ja kaiken muunkin!"
"Kuinka sitten?" kysyi John.
Simmons nyökkäsi ensin toiselle ja sitten toiselle
"Minä tiedän, kuka tappoi Deanen!" sanoi hän. "Kuuletteko? Minä tiedän!"
John veti äkkiä syvään henkeä ja astui lähemmäksi veljeään.
"Tiedätkö sinä?" sanoi hän. "No, miksi et kertonut sitä Mellapontille?
Miksi et kertonut sitä jo ennen sen sijaan että…"
"Hiisi vieköön, sehän on minun asiani!" vastasi Simmons "Itse ensin — etkö juuri sinä ole niin opettanut? Minun on ajateltava omaa hyötyäni. Minä en ole voinut kertoa sitä ennen, koska vasta tänä iltana olen saanut sen tietää En ole kertonut sitä Mellapontillekaan, koska tahdon tiedostani maksun. Toimita rouva Champernowne maksamaan vaivani niin minä vien nuo miehet pois ja pistän käsiraudat oikean rikollisen ranteihin."
"Mutta jollei hän tahdo?" sanoi John ivallisesti.
"Silloin salaan tietoni muilta!" vastasi Simmons. "Mutta hän haluaa", jatkoi hän vetäen esille toisen asiakirjansa ja laskien sen rouva Champernownen eteen, "hän haluaa tehdä sen itsensä vuoksi. Jollen sano mitään, joudutte molemmat Southernstowen poliisiaseman koppeihin ennen puoltayötä mutta jos puhun, olette molemmat turvassa. Kirjoittakoon rouva Champernowne tuohon tyhjään paikkaan omalla käsialallaan kaksituhatta puntaa ja sitten nimensä asiakirjan alle, niin minä jätän rikollisen henkilön Mellapontin käsiin. Ellei rouva suostu, pysyn mykkänä."
"Kiristystä!" huudahti John. "Tämä on…"