Ebbittin katse suuntautui Simmonsin ohi valaistuun huoneeseen, viskyyn ja laseihin, ja hän nauroi.
"Hei, poikaseni!" huudahti hän. "Naukkailetteko siellä yöryyppyjä?"
"Tulkaa sisään!" vastasi Simmons. "En, aioin ottaa vain kulauksen ennen nukkumaanmenoani. Haluatteko?"
Ebbitt astui hitaasti huoneeseen, riisui yltään väljän päällystakkinsa ja hattunsa, otti valkoisen silkkihuivin kaulastaan ja hieroi jälleen käsiään, huomauttaen samalla kuinka hirveän kylmiksi yöt jo alkoivat käydä. Sitten hän sekoitti itselleen tuiman ryypyn ja istuutui laseineen mukavimpaan tuoliin.
"No niin, minä juon terveydeksenne", sanoi hän ryypäten ja nyökkäsi isännälleen. "Parhaimmaksi onneksenne! Missä John on?"
"Kaupungilla", vastasi Simmons.
"Hakkailemassako?" vihjaisi Ebbitt ivallisesti.
"Ei minun tietääkseni", sanoi Simmons. "En ole kuullut siitä puhuttavan."
Ebbitt kopeloi liivintaskujaan, löysi vihdoin sikaarin ja valmistautui sitä sytyttämään.
"Jos olisin ollut teidän veljenne Johnin sijassa", jatkoi hän hetkisen kuluttua, "en olisi antanut tuollaisen vanhahkon sir Revillen tapaisen elostelijan anastaa itselleen Champernownen leskeä, vaan olisin itse ruvennut tuon laivan kapteeniksi — sillä helppoahan se olisi ollut Johnin laiselle kauniille miehelle".