"No niin, minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kerron sen teille", vastasi Bartlett korostaen viimeistä sanaa. "Te olette varovainen nuori mies ja voitte pitää suunne kiinni, jos tarve niin vaatii, enkä minäkään ole mikään hölmö, herra Hackdale. Mutta seikka on sellainen, että kuljeskelin täälläpäin myöhään viime maanantai-iltana — käväisin tapaamassa erästä henkilöä, mutta viis siitä, ketä. Ja juuri kun pääsin North Barille keskiyön tienoissa, kohtasin erään tuntemattoman herrasmiehen. Hän oli pitkähkö, laiha; harmaapartainen, hyvin puettu, sen näin selvästi. Hän pysähdytti minut haluten tietää jotakin. Mitä sanotte siitä, herra Hackdale?"
"Mitä hän tahtoi tietää?" kysyi Hackdale tuntien epämääräisesti, että jotakin tärkeää ja sellaista, mikä jollakin tavoin tulisi koskemaan häntä itseäänkin, oli paljastumaisillaan. "Mitä?"
Bartlett taputti ylimääräisen poliisin käsivartta alentaen äänensä kuiskaukseksi.
"Hän tahtoi tietää, niissä on Ashenhurst-huvila, rouva Champernownen asunto!" vastasi hän. "Juuri sitä eikä mitään muuta."
Hackdale pysyi vaiti. Bartlett puhui epäilemättä Deanesta. Miksi halusi Deane, muukalainen, tavata rouva Champernownea keskiyöllä? Ja kuitenkin…
"Ilmoititteko sen hänelle?" kysyi hän äkkiä.
"Kyllä. Miksi en olisi sitä tehnyt?"
"Lähtikö hän sinne päin?"
"Suoraan, annettuaan minulle viisi shillingiä."
Nyt seurasi toinen vaitiolo, jolloin Hackdale ajatteli tiukasti ja nopeasti. Bartlett keskeytti hänen mietteensä.