"Te voitte ehkä luulla, ettei se merkitse mitään", sanoi hän kerrottuaan heille kahdesta kenkäparista, "mutta minä olen siinä näkevinäni paljonkin. Kun tutkimme Deanen ruumista ja vaatteita tänä yönä, huomasin heti jotakin, mikä näytti minusta hyvin tärkeältä. Hän oli poistunut hotellista kiiltonahkakengissä, ohutpohjaisissa patenttijalkineissa. Millaisen johtopäätöksen teette siitä, herra Shelmore? Tehän olette lakimies."
"En ole perehtynyt tällaisiin asioihin", vastasi Shelmore. "Mutta mitä te itse luulette siitä?"
"Minä luulen, ettei hänen aikomuksensa ollut mennä kauvas. Hän tiesi, ettei hänen tarvitsisi poistua käytävältä, ja tiesi myös päämääränsä, jonkin läheisen yksityistalon", vastasi Mellapont riemuiten. "Sanokoonpa yläkerrassa asuva nuori neiti mitä tahansa, Deane tunsi tämän kaupungin ja jonkun sen asukkaan. Meidän on saatava selville, kenet? Nuori neiti ajattelee varmaankin niin, ettei hänen holhoojansa ole ollut täällä milloinkaan ennen eikä siis tunne täällä ketään, mutta… sittenpähän saamme nähdä. Kuinka muuten tuo nuori neiti nyt jaksaa? Onko hän hyvin hermostunut?"
"Hän säikähti aluksi hirveästi, mutta tointui ihmeellisen pian", vastasi Shelmore. "Minun tätini on nyt siellä ja aikoo viipyä hänen luonaan koko yön."
"Teidän tätinne on hyvä ihminen", sanoi Mellapont. "No niin, meidän on tehtävä nuorelle neidille paljon kysymyksiä huomenna. Mutta nyt haluan", jatkoi hän kääntyen isännän puoleen, "tarkastaa tyynesti, mitä se herra-raukka on jättänyt numero seitsemään. Sitä ei milloinkaan voi tietää, mitä sattuu löytämään, emmekä voisi toivoakaan sopivampaa hetkeä. Oletan kaiken olevan rauhallista yläkerrassa, herra Belling? Viekää niin ollen meidät siihen huoneeseen."
Belling vei heidät pihan poikki vastakkaisella puolella sijaitsevaan sisempään halliin ja sitten tammikaiteisia portaita pitkin ensi kerrokseen. Avattuaan numero seitsemän oven hän väänsi sähkön palamaan ja kuiskasi Mellapontille, ettei häntä ja Shelmorea tultaisi häiritsemään ja että he voivat lukita huoneen oven ja tuoda avaimen pois sitten kun olivat lopettaneet tarkastuksensa. Sitten hän poistui heidän luotaan. Mellapont katseli ympärilleen kierrettyään avainta lukossa isännän mentyä.
"Vainaja on ollut täsmällinen ja järjestystä rakastava herra", mumisi hän. "Sen voin nähdä heti."
Shelmore ymmärsi hänen tarkoituksensa. Joko huoneen viimeinen onneton asukas oli jättänyt sen siihen kuntoon tai siivoojatar oli jälkeenpäin käynyt siellä, nyt se ainakin oli uutukaisen siisti. Sivupöydälle oli aseteltu sopusuhtaiseen järjestykseen kaikenlaisia pukeutumistarpeita, toisella pöydällä oli kuva- ja sanomalehtiä siroissa pinkoissa, suuren vaatekaapin raollaan olevasta ovesta näkyi pingoittajille ripustettuja pukuja, ja kaikki muutkin huoneessa olevat esineet näyttivät olevan oikeilla paikoillaan.
"Mitä luulette löytävänne täältä?" kysyi Shelmore, joka ei ollut lainkaan selvillä Mellapontin tähän huoneeseen tekemän vierailun tarkoituksesta. "Jonkin johtolanganko?"
"Sitä ei milloinkaan voi tietää, mitä sattuu löytämään, herra Shelmore", vastasi Mellapont katsellen vieläkin ympärilleen. "Täällä voi kaikissa tapauksissa löytää ja nähdä enemmän kuin keksimme miehen vaatteista. Oletan Hackdalen kertoneen teille, ettei hänellä ollut mitään taskuissaan. Kaikki hänen taskunsa oli tyhjennetty, vieläpä viety nenäliinakin. Tämä viime seikka tuntuu hyvin kummalliselta ja ehkä tärkeältäkin. Miksi murhaaja ryösti kuolleelta sellaisenkin esineen kuin nenäliinan? Mutta niin se vain oli, ettei hänen taskuissaan ollut mitään. Jos hänellä oli ollut rahaa, kalleuksia tai papereita mukanaan, ovat ne kaikki menneet. Tästä muistankin, että mentyämme alakertaan pitää kysyä Bellingiltä paria seikkaa. Mutta katselkaamme nyt ympärillemme. Nämä matkalaukut ensin. Kun joudutte tällaiseen tehtävään, herra Shelmore, aloittakaa aina alusta. Nämä matkalaukut ovat niin hyvää vahvaa nahkaa, ettei nykyaikaan tällaisia enää valmisteta."