Shelmore oli Mellapontin huomaamatta hieman säpsähtänyt Normansholtia mainittaessa. Muuan hänen kahdestatoista asiakkaastaan, juuri kaupungin ulkopuolella sijaitsevan Childerstonen puistotilan isäntä, sir Reville Childerstone, omisti kiinteimistöjä Normansholtissa ja oli viime aikoina ollut hyvin huolissaan erään sikäläisen vuokraajansa käyttäytymisestä. Hänen oli ollut pakko turvautua siinä asiassa Shelmoren ammattiapuun, minkä vuoksi Shelmore hyvin tunsi tämän paikan nimen. Hän katsahti tutkivasti siihen maisemakorttipinkkaan, jota Mellapont käsitteli.
"Normansholtko?" toisti hän. "Se on Yorkshiressä. Historiallinen vanha kaupunki, jossa on kuuluisa linna ja muuta sellaista."
"Hm, se näyttää olleen hänen kaukaisin pysähdyspaikkansa sielläpäin", sanoi Mellapont jatkaen huolellisesti järjestettyjen pinkkojen kääntelemistä. "Sitten hän näyttää lähteneen etelään. Doncaster, Newark, Peterborough, Stamford, Ely, Cambridge, Lontoo, Dorking ja sitten tänne. Suurenmoinen kierros, herra Shelmore — enimmäkseen vain ikivanhoja paikkoja. Hän oli ehkä hyvinkin kiintynyt muinaismuistoihin. Nyt vilkaisen vain läpi nämä kirjeet nähdäkseni, onko niissä mitään tärkeätä."
Hän otti kirjeet, jotka oli vetänyt esille laukusta, ja istuuduttuaan lähimmälle tuolille alkoi silmäillä niitä hätäisesti. Shelmore halusi pelkästään uteliaisuudesta tietää jotakin lisää siitä paikasta, josta oli kuullut puhuttavan käsitellessään ammattiinsa kuuluvaa asiaa, mutta jota hän ei milloinkaan ollut nähnyt, ja otti laukusta sen maisemakorttipinkan, jossa oli Normansholtin nimi. Päästäen kuminauhan irti hän alkoi katsella niitä yksitellen. Hänen mieleensä juolahti, että Normansholt varmaankin oli mielenkiintoinen ja luonnonihana paikka. Deane oli koonnut sieltä pari kolmekymmentä korttia — normandialaisesta linnasta aukenevia näköaloja, ikivanhoja kirkkoja ja muita muinaisjäännöksiä esittäviä kuvia. Äkkiä Shelmore jäi tuijottamaan erääseen korttiin kovasti ihmetellen ja harkiten.
Se oli väritetty valokuva jostakin, mikä näytti kummallisen vanhan kaupungin vanhanaikaiselta nurkkaukselta. Siinä oli jonkinlainen aukio ja sen keskellä vihreä täplä, josta kohosi pitkä salko. Kaikkialla ympärillä oli omituisia, Jaakko I:n aikaisen tyylin mukaisia taloja. Kortin vasempaan nurkkaan oli painettu sanat: Vappunurmi Normansholtissa. Ja Shelmore tunsi tarpeeksi hyvin vanhoja englantilaisia tapoja tietääkseen, että valokuva esitti paikkaa, missä ennen oli vietetty vanhanaikaisia vappujuhlia, ja että pitkä salko oli viimeisiä ikivanhoja vappuriukuja.
Mutta se ei vielä pannut häntä ihmettelemään ja harkitsemaan. Talojen ympäröimän aukion nurkkauksessa oli eräs muita suurempi rakennus, mahtavammalta ja maalauksellisemmalta näyttävä. Sen katosta ja yhteensullotuista piipuista oli joku, Deane luultavasti, vetänyt lyijykynällä kortin ylälaitaan paksun viivan, joka päättyi yhtä paksuviivaiseen tähteen. Ja kun Shelmore sen näki, tunsi hän erään kysymyksen heräävän vastustamattomasti mielessään:
"Miksi?"
"Niin miksi, sillä enpä osaa muutakaan sanoa?" toisti hän itsekseen. "Miksi Deane oli Normansholtista kokoamiensa viidenkolmatta tai kolmenkymmenen postikortin joukosta valinnut tämän, merkitäkseen juuri tuon talon hyvin selvällä tavalla? Mikä oli hänen vaikutteensa? Miksi hän oli niin tehnyt?"
Hän kääntyi katsomaan Mellapontiin, joka oli syventynyt tutkimaan kirjeitä ja hotellien laskuja. Ja huomatessaan sen Shelmore tarkasti kiireesti, mutta huolellisesti Deanen korttikokoelman alusta loppuun saakka, aloittaen Exeteristä ja lopettaen Dorkingiin, koska se nähtävästi oli ollut viimeinen paikka, missä Deane oli vieraillut ennen tuloaan Southernstoween. Koko joukossa ei ollut muuta merkittyä korttia kuin se yksi, joka oli herättänyt hänessä ihmettelyä. Ja kun hän sijoitteli kortteja takaisin käsilaukkuun, ei hän voinut olla kysymättä itseltään — mitä erityistä mielenkiintoa Deane oli tuntenut kaukaisen Normansholt-nimisen vanhan kaupungin Vappunurmen nurkkauksessa sijaitsevaa taloa kohtaan?
Mellapont nousi äkkiä tuoliltaan ja pani kirjeet ja hotellilaskut takaisin salkkuun.