"Ja he voivat nähdä hänen rahansa?".
"He voivat nähdä ne yhtä helposti kuin hänen timanttineulansakin, jos vain katsoivat häneen. Mikään ei estänyt heitä."
Mellapont nousi äkkiä ja toivotettuaan hyvää yötä isännälle meni
Shelmoren kanssa autiolle High-kadulle.
"Mitä te ajattelette kaikesta tästä, poliisimestari?" kysyi Shelmore suoraan.
Mellapont rykäisi varovaisesti ja vaikka he olivatkin kahden hiljensi sittenkin ääntään.
"Kerron teille mielipiteeni, herra Shelmore", vastasi hän. "Enkä luullakseni tule milloinkaan sitä muuttamaan. Luulen, että herra Deanea pidettiin silmällä ja seurattiin, ja sitten hänet murhasi ja ryösti joku meille vielä tuntematon henkilö, joka tiesi hänellä olevan rahaa ja kalleuksia mukanaan. Niin minä pääasiallisesti ajattelen, vaikka mielessäni on vielä muutakin. Oletan, että herra Deane, huolimatta siitä mitä on sanonut holhokilleen, tunsi jonkun Southernstowessa ja lähti jostakin erityisestä syystä tapaamaan häntä maanantai-iltana. Ja nyt aion käyttää kaiken kykyni saadakseni selville, kuka tuo tuttava on."
KUUDES LUKU
Sopiva hetki
Shelmore ei ollut ensimmäinen mies, jolle Mellapont oli näin ilmaissut tulevat toimenpiteensä. Mellapont oli ilmaissut ne vielä pontevammin John Hackdalelle, ja Hackdale oli miettinyt niitä kovasti ennen nukkumaan menoaan ja taas heti herättyään. Mutta Hackdale meni sittenkin seuraavana aamuna työhönsä Champernownen liikkeeseen kuin ei mitään tavatonta olisi tapahtunut sen jälkeen kun hän oli poistunut sieltä viiden aikaan edellisenä iltapuolena. Vaikka hän nimellisesti olikin vain varajohtaja, saaden varajohtajan palkan, oli hän todellisuudessa tämän kaupan varsinainen esimies.
Näin pienen kaupungin oloihin verrattuna oli Champernownen liike varsin suuri. Rouva Champernowne, jonka kaikki tiesivät hyvin huomattavaksi naiseksi, oli tarmollaan kehittänyt liikkeen nykyiseen vaurauteensa. Mutta Southernstowessa ei kukaan tiennyt, kuka rouva Champernowne oikeastaan oli. Hän oli ilmestynyt kaupunkiin parikymmentä vuotta sitten, ja ennenkuin kukaan oli osannut aavistaakaan hänen hommiaan, hän oli ostanut rappiolle menneen vanhanaikaisen kangaskaupan, purkauttanut vanhentuneen huoneiston, rakennuttanut ensiluokkaisen nykyaikaisen myymälän ja ympäröinyt itsensä pienellä pätevällä apulaisjoukolla. Southernstowessa oli sellaisiakin, jotka ennustivat rouva Champernownen menettävän rahansa, mutta rouva Champernowne tiesi, mitä teki. Vaikka Southernstowe olikin pieni kaupunki, oli se tavattoman vauras; sen lähimmässä naapuristossa asuvat ihmiset olivat myös varakkaita, sekä ylhäisöön että muuhun herrasväkeen kuuluvat, ja heitä oli siellä niin tiheässä kuin mustikoita. Rouva Champernowne tahtoi tuoda Lontoon ja Pariisin kuosit ihan heidän kynnyksilleen. Ja ennen pitkää huomasivat Southernstoween saapuneet vieraat tuijottavansa hämmästyneinä erääseen myymälään, joka olisi tuottanut kunniaa joko Lontoon Oxford-kadulle tai Pariisin Rue de la Paixille; rouva Champernowne ja hänen liikkeensä edustivat aina uusinta muotia. Ja rouva Champernowne ansaitsi rahaa, saaden kymmenessä vuodessa sellaisen maineen, että hän oli paikkakunnan rikkain nainen, ehkä varakkain kansalainen tällä uudella kotiseudullaan.