"Sinä et luullakseni anna pääsi ruohottua, Sim", sanoi hän hyvin tyytyväisenä. "Näytät tietävän täydellisesti, kuinka sinun on pidettävä huolta itsestäsi. Tingi niin paljon kuin vain haluat Shelmoren kanssa. Sinä tunnet kyllä omat etusi."
"Luota minuun", mutisi Simmons. "Minä olen miettinyt niitä jo tarpeeksi kauan."
Hän palasi Shelmoren konttoriin puoli kolme, aikoen puhua asiastaan heti epäröimättä, mutta juuri kun hän oli koputtamaisillaan Shelmoren oveen, soi sisältä kello, ja kun Simmons noudatti sen kutsua, näki hän isäntänsä seisovan pöytänsä vieressä lukemassa jotakin asiakirjaa melko epäilevän tai paheksuvan näköisenä.
"Hackdale", sanoi hän, "neiti Pretty on käynyt täällä. Hän on hyvin päättäväinen nuori neiti, Hackdale — tuollainen, joka haluaa aina kulkea omia teitään — ja sitä paitsi näyttää siltä, että vaikka hän ei vielä olekaan täysi-ikäinen, on hänellä kuitenkin pankissaan suuria summia, jotka hän voi tuhlata mielensä mukaan, ja vaikka hän onkin neuvotellut poliisimestari Mellapontin kanssa tänä aamuna ja vaikka Mellapont on melkein todistanut hänelle, että jotkut tuntemattomat ovat murhanneet hänen holhoojansa saadakseen haltuunsa hänen kalleutensa, ei hän usko sitä, vaan on saanut sellaisen lujan päähänpiston, että joku vihollinen on seurannut Deanea tänne ja murhannut hänet. Ja hän tahtoo välttämättä tarjota palkinnon ja on pyytänyt minua painattamaan ja levittämään sen suuntaisen ilmoituksen. En ymmärrä sen hyötyä ja uskon varmasti Mellapontin olevan oikeassa. Mitä te ajattelette, Hackdale?"
"Kuinka suuri tuo palkinto on?" kysyi Simmons. "Hän on määrännyt sen itse", vastasi Shelmore. "Tuhat puntaa! Hyvin oikullinen nuori neiti! Hän sanoi korottavansa sen kaksinkertaiseksi, ellei tällä saavuteta mitään tuloksia. Minä oletan että meidän on painatettava ja levitettävä se hänen puolestaan?"
"Jos hän vain haluaa, niin miksi ei?" sanoi Simmons.
"Minusta se tuntuu sekä ajan että rahojen tuhlaamiselta", vastasi Shelmore. "Viekää se kuitenkin Pembertonin kirjapainoon ja neuvokaa, kuinka se painetaan ja levitetään. Voihan siitä olla jotakin hyötyä, vaikka epäilenkin sitä. Joku on kuitenkin syyllinen, ja se henkilö on jossakin."
Hän ojensi käsikirjoituksen Simmonsille, ja konttoristi poistui huomauttamatta enää mitään. Laskeutuessaan portaita kadulle, hän kohtasi vanhahkon vastaantulevan herran, jonka tunsi sir Reville Childerstoneksi. Simmons mainitsi hänelle herra Shelmoren olevan konttorissaan ja kiiruhti sitten omista erityisistä syistään toimittamaan asiaansa niin nopeasti kuin suinkin.
SEITSEMÄS LUKU
Rako seinässä