Pembertonin kirjapaino sijaitsi erään kapean kujan varrella Chancellor-hotellin takana, ja kun Simmons Hackdale kiiruhti sen ovesta sisään, seisoi Pemberton itse, muuan niistä ihmisistä, jotka aina näyttävät huolestuneilta, myymäläpöydän takana järjestäen papereita. Hän kuunteli hieman kiusaantuneen näköisenä Simmonsin selitystä, mitä hän halusi, ja pudisti sitten päätään.
"Minä en voi saada sitä valmiiksi enää tänä iltana", sanoi hän. "En välitä siitä lainkaan, kuinka itsepintainen tuo nuori neiti on. Painatus ja jakelu vie aikaa puolenpäivän tienoihin asti, huomenna, herra Simmons — sen nopeammin en saa sitä mitenkään toimeen."
"Hyvä on", sanoi Simmons. "Kun kaikki otetaan lukuun, ei sillä niin kovin kiirettä olekaan. Entä korjausvedos?"
"Poiketkaa tänne, mennessänne kotiin illalla", vastasi Pemberton.
"Silloin saatte sen lukea."
Simmons riensi takaisin Shelmoren konttoriin. Hänellä oli siihen omat syynsä. Hän tiesi nimittäin sir Reville Childerstonen olevan nyt kahden kesken Shelmoren kanssa tämän yksityishuoneessa ja halusi kuunnella, mistä he keskustelivat. Hän tiesi myös, kuinka voisi helposti toteuttaa tämän halunsa. Simmonsilla oli luonnollinen taipumus ottaa selkoa kaikesta, mikä koski henkilöitä tai asioita, eikä hän suinkaan olisi häikäillyt kuuntelemasta salaa Shelmoren oven avaimenreiästä, jos se olisi ollut tarpeellista. Mutta ennenkuin Simmons oli ollut viikkoakaan Shelmoren palveluksessa, oli hän huomannut, ettei seinä, joka erotti konttoristin huoneen yksityiskonttorista, ollut täysin ehyt. Siinä oli rakoja, ja koska se alkujaan oli kyhätty vain laudoista, olivat raot aikaa myöten levinneet eivätkä ne kaikki olleet edes hauraan seinäpaperin peittämiä.
Siinä olikin muuan rako niin suuri, että hän voi siitä katsella Shelmoren huoneeseen. Tämän raon peitoksi Simmons oli omalle puolelleen ripustanut vanhan päällystakin, ja Shelmoren puolelta hän oli peittänyt sen paikalliskalenterilla. Ja nyt, noustuaan tyynesti portaita ja livahdettuaan omaan huoneeseensa hiljaa kuin kissa, hän lähestyi heti tätä mukavaa tähystyspaikkaa, työnsi päällystakin syrjään ja painoi korvansa seinään. Hän ei ollut kuunnellut vielä montakaan minuuttia, kun jo tiesi saavansa suoranaisen vahvistuksen erään huhun todenperäisyydelle, joka oli vähitellen levinnyt Southernstowen asukkaiden keskuuteen vähän aikaa sitten — sir Reville Childerstone aikoi naida rouva Champernownen. Sir Reville keskusteli avioliittoehdoista Shelmoren kanssa, joka ilmeisesti teki huolellisia muistiinpanoja hänen toivomuksistaan. Simmons sai selville keskustelusta sen, että häät vietettäisiin piakkoin, ehkäpä jo ennen joulua. Hän sai myös tietää, että rouva Champernowne, tultuaan lady Childerstoneksi, jättäisi Ashenhurst-huvilan ja muuttaisi Childerstonen puistotilalle seitsemän kilometrin päähän kaupungista. Ja sitten seurasi persoonallisia yksityiskohtia, jotka läheisistä syistä kiinnittivät kuuntelijan mieltä vielä enemmän.
"Oletan, ettei rouva Champernowne suostu enää ottamaan vastaan pormestarin virkaa?" sanoi Shelmore keskustelussa sattuneen lyhyen väliajan jälkeen, jonka kuluessa Simmons oli kuullut työnantajansa kynän yhtämittaista rapinaa. "Vai tahtooko hän?"
"Ei", vastasi sir Reville. "Tultuaan lady Childerstoneksi hän vetäytyy yksityiselämään. Minun luullakseni hän on täyttänyt velvollisuutensa hyvin, Shelmore — ollut ihan väsymätön sen hoitamisessa, vai mitä?"
"Niin, hän on ollut ihmeteltävä pormestari", myönsi Shelmore. "Nyt on epätietoista, löydetäänkö kaupungista sellainen mies, joka kykenee siihen yhtä hyvin kuin hän. Entä liike? Kuinka hän aikoo ratkaista sen pulman?"
"Hän on juuri tehnyt päätöksensä — tänä aamuna", sanoi sir Reville. "Me söimme äsken yhdessä välipalaa Chancellorissa, ja hän ilmaisi minulle päätöksensä. Asia on tietysti vielä yksityinen, mutta en pelkää kertoa sitä teille, niin kuin asianajajan ja asiakkaan välillä on tapana, koska tietääkseni uutinen ei mene sen edemmäksi. Niin, Champernownen liike muutetaan osakeyhtiöksi."