"Ihan niin", myönsi Shelmore. "No niin, tämä mies oli, kuten jo sanoin, koonnut Normansholtin maisemakortteja melkoisesti, noin pari-, kolmekymmentä kappaletta. Ja siitä juuri aioin teille mainita, että erääseen niistä oli piirretty silmäänpistävä viiva merkitsemään maalauksellista vanhaa taloa. Minusta se tuntui omituiselta, hyvin omituiselta."
"Miksi, Shelmore?" kysyi sir Reville.
"Kerron teille. Hänen käsilaukussaan oli suuri kokoelma samanlaisia maisemakortteja, kaikkiaan noin neljäsataa, jotka hän on nähtävästi koonnut matkoillaan ja joista vain tässä yhdessä oli tuollainen merkki. Miksi hän oli merkinnyt tämän erityisen kortin ja tämän erityisen talon?" kysyi Shelmore. "Niin, miksi?"
"No, minä ainakaan en näe siinä mitään kummallista", vastasi sir Reville nauraen. "Meistähän jokainen voi tehdä samoin. Ehkä hän kiintyi tuohon vanhaan taloon. Kuinka voitte tietää, mitä tämä mies oikeastaan haki? Ehkä hän matkusti pohjoiseen ostaakseen sieltä talon — hitto vieköön, toivonpa, että hän olisi ostanut Normansholtissa sijaitsevan kiinteimistöni — se on minulle vain kirotun suureksi vaivaksi, kuten sen vuokraajakin. Sanon teille, Shelmore, että jollei tätä asiaa saada piakkoin päätökseen, pitää teidän ryhtyä tehokkaampiin toimenpiteisiin!"
"Minä olen suonut hänen asianajajalleen pari viikkoa aikaa, jonka kuluessa hän saa tehdä tarjouksensa", vastasi Shelmore. "Jos hänen asiakkaansa on vielä senkin jälkeen paatunut ja uhmaava, annamme hänelle haasteen. Mutta eikö kuitenkin tunnu kummalliselta, että murhattu mies on käynyt Normansholtissa ja valinnut sieltä erään talon juuri silloin, kun tuo paikka oli ajatuksissani?"
Sir Reville ei nähnyt tässä mitään muuta kuin hyvin tavallisen yhteensattuman, ja niin hän sanoikin. Kun hän teki lähtöä, poistui Simmons raon luota, sovitti vanhan päällystakin paikalleen ja valmistautui saattamaan paroonia ulos. Sitten kun sir Reville oli poistunut, muisteli hän kuulemansa keskustelun tärkeimpiä yksityiskohtia. Ensiksi — rouva Champernowne aikoi mennä naimisiin sir Reville Childerstonen kanssa. Toiseksi — Champernownen liike muutettaisiin osakeyhtiöksi, jonka sihteeriksi ja johtajaksi hänen veljensä John pääsisi saaden aluksi palkkaa kaksituhatta puntaa vuodessa. Ja kolmanneksi — murhattu mies, Deane, oli juuri äskettäin oleskellut Normansholtissa, Yorkshiressä, ja syystä tai toisesta merkinnyt eräässä sieltä hankkimassaan maisemakortissa esiintyvän erityisen talon — mikä seikka Shelmoresta, joka ei ollut mikään hölmö, tuntui melko omituiselta. — Hyvä on, päätteli Simmons painaen nämä seikat tarkasti hyvään muistiinsa. Nyt hän tiesi enemmän, paljon enemmän kuin iltapäivän alussa. Ja hänen mielestään päivä meni silloin hukkaan, kun hän ei saanut lisätyksi tietojaan.
Omista syistään, jotka eivät olleet erillään Champernownen liikkeestä saamistaan uutisista, Simmons ei puhunut tänä iltapuolena mitään Shelmorelle aikomastaan sopimuksesta. Hän poistui konttorista neljännestä yli viiden ja meni Pembertonin painoon. Nähdessään hänet Pemberton työnsi hänelle myymäläpöydän yli kostean, vastavedetyn korjausarkin.
"Minä voin olla teille hyödyksi hieman enemmänkin", sanoi hän. "Jos luette korjausvedoksen nyt, voin painattaa jonkun määrän julistuksia, jaella ja naulattaa niitä julki varhain aamulla ennen aamiaista, jos vain haluatte."
"Kuta pikemmin sitä parempi asianomaiselle henkilölle", huomautti
Simmons tarttuen kynään ja silmäillen nopeasti korjausvedoksen läpi.
"Tämä on hyvä", sanoi hän. "Siinä ei ole lainkaan virheitä. Te lupaatte
siis painattaa sen aamuksi ja myös levittää?"
"Kyllä minä sen toimitan", myönsi Pemberton. "Kauppojen ikkunoihin, yleisiin paikkoihin ja muihin sellaisiin."