Shelmore pani hatun päähänsä.
"Minä tulen kanssanne hotelliin, neiti Pretty", sanoi hän. "Tunnen
Bellingin, isännän, ja parasta on, että puhuttelemme häntä heti."
"Kun olin siellä, oli hän jossakin kaupungilla", huomautti neiti Pretty. "Enkä ymmärrä, voiko hänkään tietää sen enempää kuin ettei herra Deane ole ollut siellä maanantai-illasta asti."
"Herra Deanehan on voinut jättää hänelle jonkun sanan, josta ei konttorineiti tiedä mitään", vihjaisi Shelmore. "Belling on kaikissa tapauksissa tarvitsemamme mies, ja tuolla hän juuri meneekin kotiinsa."
Hän vei uuden asiakkaansa vanhan hotellin pihan poikki ja konttorin ohi erääseen yksityishuoneeseen, missä isäntä, iloisen näköinen keski-ikäinen mies, riisui juuri yltään päällystakkaan ja hattuaan. Hän kumarsi kohteliaasti neiti Prettylle, nyökäyttäen sitten ymmärtävästi päätään Shelmorelle.
"Minulle kerrottiin juuri neiti Prettyn saapumisesta ja hänen tekemistään tiedusteluista, minne herra Deane on joutunut", sanoi hän siirtäen tuoleja lähemmäs vierailleen. "Jaha, te olette heti kääntynyt lainopillisen neuvonantajan puoleen, neiti, mutta toivokaamme, ettei se ole tarpeen. Ja kuitenkin se on totta, herra Shelmore, etten tiedä mitään herra Deanesta. Hän ei ole täällä enkä tiedä, missä hän oleskelee."
"Kertokaa minulle vain kaikki, mitä tiedätte", vastasi Shelmore. "Neiti Pretty on luonnollisesti levoton hänen vuokseen ja pelkää hänelle tapahtuneen ehkä jotakin."
"No niin, sir, herra Deane näytti minusta sellaiselta mieheltä, joka voi täydellisesti pitää huolta itsestään", vastasi isäntä istuutuessaan vieraitaan vastapäätä. "Mutta minä kerron teille kaikki tietoni. Herra Deane saapui tänne luullakseni Lontoosta maanantai-iltapäivällä noin kello neljän aikaan. Hän tilasi itselleen huoneen, numero seitsemännen. Sitten hän tilasi huoneen holhokilleen, neiti Prettylle, jonka sanoi saapuvan tänne keskiviikkona — numero yhdennentoista. Neiti Pretty on nyt tullut, ja huone on kunnossa hänelle. Mutta missä on hänen holhoojansa! Minä en voi kertoa teille muuta kuin tämän: Herra Deanen tavarat vietiin hänen huoneeseensa, ja hän meni sinne itsekin pyytäen tuomaan teetä. Sitten hän tuli syömään päivällistä kello seitsemän aikaan. Sen jälkeen hän tuli luokseni ravintolan tarjoiluhuoneeseen ja kysyi minulta, onko täällä joitakin erityisiä huvittelupaikkoja. Minä kerroin hänelle täällä juuri avatusta elävienkuvien teatterista, jollaista ei ennen milloinkaan ole ollut Southernstowessa ja jota kyllä kannattaa mennä katsomaan. Hän sanoi menevänsä sinne ja lähtikin, tullen takaisin noin kymmenen aikaan tai hieman myöhemmin, jolloin hän pyysi minua juomaan lasillisen kanssaan. Hän saikin sitten viskyä ja soodaa tähän samaan huoneeseen — herra Deane istui juuri tuossa samassa tuolissa kuin nyt te, herra Shelmore. Me keskustelimme teatterista ja nykyään noihin laitoksiin sijoitetuista pääomista. Sitte hän huomautti nähneensä teatterissa erään melko kauniin naisen, jonka hän sanoi istuneen jonkunlaisella kunniapaikalla ja näyttäneen paikalliselta kuuluisuudelta. Minä sanoin hänelle naisen olleen rouva Champernownen, Southerstowen pormestarin. Se kiinnitti suuresti hänen mieltään, ja hän sanoi, että vaikka hän oli kuullut ennenkin puhuttavan naispormestareista, ei hän kuitenkaan ollut milloinkaan nähnyt sellaista virantoimituksessa. Minä kerroin hänelle silloin, että rouva Champernowne on hyvin teräväjärkinen, taitava nainen ja omistaa erään kaupunkimme suurimmista liikkeistä ja että hän tultuaan Southernstoween noin parikymmentä vuotta sitten on aina harrastanut kaikkia kaupunkimme asioita ja toimii nyt jo toista vuotta pormestarina. Sitten keskustelimme jonkun aikaa naisten osanotosta valtiolliseen ja kunnalliseen elämään, ja noin yhdentoista aikaan hän sanoi menevänsä nukkumaan. Me sanoimme toisillemme hyvää yötä portaitten juurella, ja silloin näin hänen viimeisen kerran, herra Shelmore. En ole nähnyt häntä enkä kuullut hänestä mitään sen jälkeen."
"Entä palvelijanne?" huomautti Shelmore.
"Ah, niinpä totisesti!" vakuutti Belling. "Sisäkkö näki hänet viimeksi."