"Minun nimeni on Swale, Swilford Swale, Pike ja Pilkinsin toimistosta, herra Hackdale", sanoi vieras. "Me saimme tietää herra Shelmorelta tänä aamuna, että te saavutte tänne tänään tarkastamaan sir Reville Childerstonen kiinteistöä, ja koska tiesin varmasti tapaavani teidät täällä Karhussa, juolahti mieleeni pistäytyä tänne toivottaakseni teidät tervetulleeksi tähän ikivanhaan kaupunkiin. Arvatenkaan ette ole milloinkaan ennen käynyt täällä, herra Hackdale?"
"En ikinä enkä missään täällä läheisyydessäkään", vastasi Simmons. "Te olette totisesti hyvin ystävällinen, herra Swale. Jos olisitte tullut hieman aikaisemmin, olisin kutsunut teidät päivälliselle. Mitä haluatte juoda?"
Herra Swale vastasi jo syöneensä päivällistä ja mietittyään hieman päätti juoda lasillisen Karhun kuuluisaa vanhaa portviiniä, ja Simmons, joka ei tähän saakka vielä ollut juonut mitään, päätti seurata hänen esimerkkiään. Herra Swale istuutui lähimmälle tuolille, ja sillä aikaa kun Simmons lopetteli päivällistään, juttelivat he luottavaisesti keskenään nuorten miesten tapaan. Herra Swale kertoi Simmonsille Pike ja Pilkinsin liikkeestä, ja Simmons puhui hänelle isännästään Shelmoresta. Kun he olivat kumpikin juoneet pari lasia sikäläistä kuuluisaa portviiniä, olivat he jo niin hyviä ystäviä, että olivat lakanneet nimittämästä toisiaan herraksi.
"Ja nyt, mitä sinä oikeastaan haluaisit tehdä, veikkonen?" kysyi herra Swale heidän poistuessaan kahvilasta. "Tässä ikivanhassa pikkukaupungissa ei ole kyllä paljonkaan tehtävää, mutta kuitenkin jotakin. Täällä on näyttämö ja elävien kuvien teatteri, ja jos haluat pelata biljardia, voin viedä sinut kerhoon. Tai koska nyt on niin kaunis kuutamo, voin aluksi näytellä sinulle tätä vanhaa kaupunkia, ja sitten poikkeamme erääseen kuuluisaan ravintolaan, jonka isäntä on ystäväni. Hänellä on varastossaan portviiniä, jota voi täydellisesti verrata äsken nauttimaamme. Mikä sinusta on parasta?"
Simmons, jota luonnollinen uteliaisuus pakotti tutustumaan kaikkeen uuteen ja tuntemattomaan, sanoi, että jos valinta annettiin hänelle, hän mieluimmin tahtoi hieman katsella kaupunkia; ja herra Swale, ruveten mielellään hänen oppaakseen, vei hänet mukanaan alkaen kierrellä paikasta toiseen. Hän näytti Simmonsille Market Crossin, Parishkirkon, Moot Hallin, linnan, parin kolmen luostarin rauniot, muutamia ikivanhoja rakennuksia ja muinaisen hirttopaikan, vieden hänet vihdoin erään nurkan ympäri aukiolle, jonka keskellä kohosi pitkä salko.
"Tuollaista et luullakseni — minulle on ainakin niin sanottu, — näe usein Englannissa nykyään, veikkonen", sanoi herra Swale. "Siinä on todellinen, oikea, vanhanaikainen vappuriuku, oikein alkuperäinen ja ikivanha. Niitä ei ole enää montakaan jäljellä, ja tuskinpa niitä on lainkaan sielläpäin, missä sinä asut, vai mitä?"
"En ole milloinkaan eläissäni nähnyt sellaista", sanoi Simmons. "Mutta olen tietysti kuullut puhuttavan niistä."
"Tätä aukiota", jatkoi opas heilauttaen kättään päänsä ympäri, "sanotaan Vappunurmeksi. Kaupungin asukkaiden oli tapana viettää täällä vanhanaikaisia vappujuhlia, jolloin he tanssivat vappuriuvun ympärillä, ja niin edespäin. Olen kuullut vanhojen kaupunkilaisten puhuvan niistä, vaikka niiden vietto nykyään on jo lopetettu, mutta minäkin olen sentään nähnyt vappuriuvun koristettuna. Tämä on Normansholtin vanhimpia osia, veikkonen, luullakseni tässä asuttiin jo useita satoja vuosia takaperin. Tuolla nurkassa on Riuku-majatalo, minne pujahdamme puolen tunnin kuluttua. Tuolla toisessa nurkassa on hieno vanha talo, Manor House; tarkoitan tuota, jossa on pitkät jyrkät katot ja korkeat päädyt. Siellä tapahtui jotakin hyvin kummallista parikymmentä vuotta sitten. Tosin en muista sitä itse, mutta olen kuullut isäni puhuvan siitä monta kertaa."
"Mitä sitten?" kysyi Simmons.
"Eräs mies, joka asui siellä, katosi äkkiä kummallisesti ja salaperäisesti jäljettömiin", vastasi herra Swale. "Siis samanlainen tapaus, jollaisista kerrotaan tarinoissa ja romaaneissa, mutta vielä merkillisempi. Minä kerron sen kyllä sinulle, jos haluat kuunnella, mutta poiketaanpa ensin Riukuun."