"Elääkö isäsi vielä?" keskeytti Simmons.
"Hän kuoli viisi vuotta sitten"; vastasi Swale "Niin, päättäen hänen puheistaan tämä Arradeane ei ollut mitenkään riippuvainen ammatistaan, vaan näytti vain odottelevan sopivaa liikeyritystä, johon olisi voinut sijoittaa rahansa. Kaupungissa tiedettiin vallan hyvin, että sekä hänellä että hänen vaimollaan oli varoja — isäni sanoi hänen rouvaansa hyvin kauniiksi ja viisaaksikin —"
"Päästäkseni oikein perille kaikesta tästä, veikkonen", keskeytti Simmons, "haluaisin kysyä, kuinka vanhoja nämä molemmat olivat siihen aikaan?"
"No, he olivat siihen aikaan vielä nuoria, alle kolmenkymmenen, rouva ainakin", vastasi Swale "Mies oli ehkä hieman vanhempi. Hienoa väkeä — heillä oli hyvä valjakko, ja he esiintyivät hieman suurellisesti, kuten ehkä ymmärtänet. Mutta kaupunkilaiset saivat jotenkin tietää, etteivät he sopineet yhteen, että heidän välillään oli erimielisyyksiä. Heillä ei ollut ainoatakaan lasta, mutta rouva Arradeanen veli asui heidän luonaan. Tämä veli oli tuollainen loinen, joka ei milloinkaan tehnyt muuta kuin kuljeskeli paikasta toiseen huvituksissa, sisarensa kustannuksella tietysti, ja herra Arradeanen sanottiin vastustaneen sitä kovasti ja tahtoneen lähettää veljen pois, mistä rouva Arradeane ei halunnut kuulla puhuttavankaan, koska hän oli pitänyt huolta tästä veljestään koko ikänsä, vaikka hän ei vielä ollutkaan vanha, ja kieltäytyi eroamasta hänestä. Kaikki tämä tiedettiin kaupungissa, koska tällaisessa pienessä paikassa on mahdotonta salata mitään, veikkonen. Ja isäni sanoi sen ehkä Olleenkin pääaiheena riitaan, tai niitä oli ollut muitakin vähäisempiä, mutta ainakin tiedettiin yleisesti, ettei Arradeane sopinut vaimonsa kanssa — palvelijat tiesivät sen ja kertoivat siitä muille — ja äkkiä Arradeane sitten hävisi olemattomiin."
"Poistui rouvansa luota?" vihjaisi Simmons.
"Niin, mitä kummallisimmalla tavalla", vastasi Swale. "Ja juuri tämän katoamisen laatu hämmästytti kaikkia. Mainitsen aluksi, että tämän Arradeanen, isäni kertomuksesta päättäen, tunsi jokainen kaupunkilainen, koska hän oli sellainen mies, että hän helposti saavutti suosiota. No niin, kuten jo äsken sanoin sinulle, hän asui vaimoineen nurkkatalossa, ikivanhassa Manor Housessa, jonka äsken näytin sinulle, ja hänen lankonsa asui siellä myös. Eräänä aamuna istuutuivat nämä kolme syömään aamiaista. Palvelijatar, joka tarjoili heille, sanoi heidän käyttäytyneen hyvin ystävällisesti ja miellyttävästi toisiaan kohtaan. Hän kuuli Arradeanen sanovan, että hänen piti mennä kymmenen aikaan Karhuun tapaamaan paria kaivosten asiantuntijaa, ja sisäkkö näkikin hänen poistuvan talosta siinä tarkoituksessa kymmentä minuuttia vaille kymmenen; hän näki myös Arradeanen kääntyvän Vappunurmen nurkasta kauppatorille Karhun hotelliin päin. Mutta siitä hetkestä lähtien tähän saakka, veikkonen, ei kukaan Normansholtissa ole nähnyt tuota miestä jälleen. Sisäkkö näki hänet viimeksi, kun hän kääntyi nurkasta, ja sitten hän katosi kuin tina tuhkaan."
"Mahdotonta!" sanoi Simmons. "Jonkun on varmasti täytynyt nähdä hänet."
"Minä sanon sinulle, että jokainen tämän kaupungin asukas tunsi hänet hyvin", vakuutti Swale. "Ja tämä kaupunki oli paljon pienempi parikymmentä vuotta sitten kuin nyt, eikä täällä vieläkään ole muuta kuin noin seitsemän- tai kahdeksantuhatta asukasta. Kukaan ei nähnyt Arradeanea sitten, ei ainakaan kukaan tullut ilmoittamaan nähneensä häntä tuona aamuna, kun häntä ruvettiin kaipaamaan. Käännyttyään aukion nurkasta hän katosi kokonaan, juuri kuin olisi painunut maahan tai liidellyt taivaaseen. Häntä ei tietysti osattu kaivata muutamiin tunteihin — oikeastaan vasta seuraavana päivänä, ei ennen. Hän ei palannut kotiinsa välipalalle katoamispäivänään, ei päivälliselle, eikä häntä näkynyt illallakaan. Hänen vaimonsa ei kuitenkaan välittänyt siitä suurestikaan, kun luuli miehensä poistuneen kaupungista jonnekin noiden asiantuntijoiden kanssa, joista hän oli puhunut, ja jääneen yöksi heidän luokseen. Mutta kun hän ei saanut minkäänlaisia tietoja häneltä seuraavanakaan päivänä, aloitti hän tiedustelunsa. Silloin tuli totuus ilmi. Hän ei ollut käynytkään Karhussa. Ne miehet, jotka hänen piti siellä tavata, olivat odottaneet tunnin ja sitten poistuneet. Kukaan ei ollut nähnyt häntä, kuten jo sanoinkin. Tässä kaupungissa on kolme rautatieasemaa, vaikka tämä onkin näin pieni — nimittäin kolmen eri linjan, veikkonen. No niin, häntä ei ollut nähty millään niistäkään. Hän ei ollut vuokrannut ajoneuvojakaan, ja kuitenkin hän oli poistunut, siis jalkaisin. Ihmiset arvailivat, oliko hän poikennut linnaan ja pudonnut raunioiden väliin — siellä on näet muutamia hyvin ilkeitä paikkoja. Mutta vaikka häntä haettiin sieltä, täältä ja joka paikasta ja tiedusteltiin kaikkialta ympäristöstä, ei hänestä kuultu tavuakaan sen jälkeen. Hän oli kerrassaan kadonnut."
"Onko kukaan laatinut siitä mitään teoriaa?" kysyi Simmons, joka tyynesti painoi kaikki mieleensä, koettaen samalla ratkaista tätä arvoitusta.
"Isälläni oli muuan teoria, joka luultavasti osui oikeaan", vastasi Swale. "Se oli tällainen. Juuri tuolta Vappunurmen nurkasta, missä hän katosi sisäkön näkyvistä, lähtee jonkunlainen sola eli kuja, joka sivuaa talojen takaseiniä. Ja tämä erityinen kuja vie kauppatorin taitse kaupungin laitaniityille. Kun menee niittyjen poikki, saapuu isoon metsään, joka jatkuu kaakkoon päin noin kolme kilometriä. Isäni luuli Arradeanen pujahtaneen tähän solaan, menneen niittyjen poikki tiheiden pensastojen suojassa metsään, kulkeneen sen läpi ja sitten päästyään toiselle puolen kävelleen hyvin aution seudun halki jollekin rautatielle, joka ei lainkaan poikkea kaupunkiimme, ja nousseen junaan jollakin pienellä asemalla, missä häntä ei tunnettu. Ymmärrätkö?"