"Jaha", sanoi neiti Pretty, "tulitteko tuomaan minulle jotakin viestiä herra Shelmorelta?"
"En", vastasi Simmons. "Minä tulin tänne yksityisesti omasta aloitteestani, neiti Pretty. Teette minulle suuren palveluksen, jos käsittelette kaikkea sanottavaani täydellisesti yksityisenä ja luottamuksessa kerrottuna." Hän kumartui eteenpäin hattunsa yli ja hiljensi ääntään. "Neiti Pretty", jatkoi hän, "te haluatte varmaankin hyvin mielellänne saada selon siitä, kuka tappoi holhoojanne?"
"Entä sitten?" kysyi neiti Pretty.
"Juttu on hyvin pulmallinen", sanoi Simmons varmasti. "Hyvin pulmallinen. Johtolankaa on vaikea löytää, enkä luule Mellapontinkaan saaneen mitään selville."
"Oletteko te sitten?" kysyi neiti Pretty.
Simmons kohotti kätensä ja silitti leukaansa miettiväisesti.
"Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että voisin ansaita tarjoamanne palkinnon", vastasi hän. "Minunkin on päästävä eteenpäin maailmassa, neiti Pretty, ja ne rahat auttaisivat minut suunnittelemalleni uralle. Neiti Pretty, tahdotteko tehdä minulle sen palveluksen, että salaatte tämän haastattelun ehdottomasti ja vastaatte minulle niihin pariin kolmeen kysymykseen, jotka aion teille esittää?"
"Jos vastaukseni ja vaikenemiseni auttavat teitä löytämään holhoojani murhaajan, niin kyllä", vastasi neiti Pretty.
"En uskaltaisi pyytää vaikenemista enkä vastauksia, ellei minulla olisi sitä päämäärää", vastasi Simmons. "No niin, neiti Pretty, ette luullakseni ymmärrä kysymyksiäni, mutta uskokaa minua, että ne ovat selviä. Ensiksikin, muistatteko herra Deanen vaimon, joka minun ymmärtääkseni on ollut kuolleena jo muutamia vuosia?"
"Muistanko rouva Deanen?" huudahti neiti Pretty. "Tietysti minä muistan, koska olin tuttu hänen kanssaan koko ikäni, kunnes hän kuoli."