Hän otti viereiseltä pöydältä käteensä kirjojen ja kuvalehtien joukosta erään ohuen ja nähtävästi paljon luetun kirjan ja antoi sen vieraalleen. Ja Simmons katsoi, painaen jälleen uuden nimen muistiinsa.
"Nora le Geyt", sanoi hän mietiskelevästi. "Hm, tämä kajahtaa jonkun näyttelijättären nimeltä, neiti Pretty."
"Kuinka tarkka te olettekaan!" huomautti neiti Pretty. "Rouva Deane olikin ollut näyttelijätär. Mutta paitsi hänen miestään, ei meidän seudullamme tiennyt siitä kukaan muu kuin minä. Hän piti minusta hyvin paljon, kun olin pieni tyttönen, ja minä oleskelin tavallisesti hyvin paljon heidän talossaan, joka oli meidän talomme vieressä. Rouva Deane lausui minulle joskus runoja ja kun tulin vanhemmaksi, aloin ihmetellä häntä. Ja kerran, vähän ennen hänen kuolemaansa — hän kuoli hyvin äkkiä — sanoin hänelle, että hän luullakseni jolloinkin oli ollut näyttelijätär, ja silloin hän kertoi minulle kuuluneensa teatteriin ennen naimisiinmenoaan herra Deanen kanssa. Hän ei halunnut ilmaista sitä kenellekään, koska cornwallilaiset ovat hyvin ankaria ja luulevat teatteria paholaisen tyyssijaksi. Mutta sanokaa nyt minulle, mitä tällä kaikella on tekemistä holhoojani murhassa?"
Simmons kohotti kättään anteeksipyytävästi.
"Teidän pitää suoda minulle anteeksi, neiti Pretty", sanoi hän kohteliaasti. "Meidän lakimiesten on pakko pitää salaisuuksia ja vaatia samaa muiltakin. Olkaa kärsivällinen minua kohtaan, neiti Pretty. En koetakaan salata teiltä, että minulla on muuan vaikutelma — epämääräinen ja muodoton vielä, mutta kuitenkin kieltämätön — herra Deanen surullisesta kohtalosta ja minä aion toimia sen mukaan — niin aion tehdä, vakuutan teille."
"Teillä on siinä jotakin työskentelemisen arvoista!" huomautti neiti Pretty kuivimmalla tavallaan. "Jos saatte käsiinne sen miehen, joka tappoi holhoojani, ja toimitatte hänet hirteen, saatte kolmetuhatta puntaa, herra Simmons. Sellaista rahasummaa ette saakaan käsiinne joka päivä."
Simmons tiesi sen vallan hyvin, ja siksi hän poistuessaan neiti Prettyn luota päätti lujemmin kuin milloinkaan ennen ottaa selon tästä salaisuudesta. Hän vaivasi aivojaan yöt päivät keksiäkseen uusia suunnitelmia ja menettelytapoja. Ja seuraavana sunnuntai-iltana hänen päähänsä juolahti mainio tuuma. Simmonskin, kuten useimmat muut Southernstowen nuorukaiset, piti jumalanpalveluksia mainioina tilaisuuksina paikkakunnan nuorten naisten katselemiseen ja heidän joukostaan viehättävimpien kanssa tutustumiseen. Hän sattui tänä erityisenä sunnuntai-iltana pistäytymään St. Gregoryn kirkkoon, missä saatiin kuunnella Southernstowen parasta soittoa, ja näki läheisessä penkissä rouva Champernownen viehättävän sisäkön, Jane Prattin, muistaen samalla, että Jane muinoin (Simmons oli kerran käynyt alkeiskouluakin) oli ollut hänen koulutoverinsa. Jane eli Jennie, kuten Simmons oli kuullut häntä nimitettävän, ei ollut niin kaunis kuin viehättävä, mutta Simmons oli kuitenkin paljon ennen jumalanpalveluksen loppua päättänyt ryhtyä häntä piirittämään.
Hän väijyi tyttöä portilla ja lörpöteltyään hänen kanssaan hetkisen kirkkomaalla ehdotti, että he lähtisivät kävelemään ja neiti Pratt suostui, koska hänellä ei silloin ollut ketään toista nuorta miestä käsillä ja koska Simmons oli, ellei juuri täysin pätevä asianajaja, niin ainakin sydämestään ja sielustaan lakimies, joka sunnuntaisin käytti mustaa hännystakkia, silkkihattua ja sitruunanvärisiä silosormikkaita. Ja pienenevän kuun valossa ja rauhallisen kujan yksinäisyydessä matkalla Ashenhurst-huvilaan herra Simmons ja neiti Pratt olivat hyvin tuttavallisia keskenään ja sopivat niin mainiosti yhteen, että lopulta kävelivät käsitysten. Mutta neiti Pratt huudahti äkkiä, painautuen lähemmäksi saattajaansa. Hän viittasi pensaikkoon ja surkastuneihin puihin, joita oli heidän lähellään.
"Huh, minä en lainkaan huomannut matkamme suuntaa!" sanoi hän. "Tuolla on se hiekkakuoppa, josta murhattu mies löydettiin."
"Niin onkin", vastasi herra Simmons kiertäen miehekkään käsivartensa neiti Prattin solakan vartalon ympärille. "Sinun ei tarvitse pelätä aaveita eikä muutakaan silloin, kun minä olen mukana. Kummallinen juttu muuten, vai mitä? Ja vieläpä niin lähellä teidän taloanne."