Sisäkkö livahti varovaisesti tiehensä talon läheisyydestä ja pysytellen puiden varjossa, jotka erottivat puutarhan hedelmätarhasta, pujahti pensasaidan aukosta, kääntyen kuin hyvin tottuneena tähän temppuun oikealle muutamien laakeripensaiden väliin. Pimeässä kietoutui muuan käsivarsi hänen vartalonsa ympärille, ja suutelemaan valmiit huulet etsivät hänen huuliaan. Ja muutamiksi minuuteiksi hän ja käsivarren omistaja antautuivat alttiiksi rakkaudelleen, pysyen vaiti. Mutta äkkiä tyttö riistäytyi irti pimeän piilottaman rakastajansa syleilystä ja alkoi kuiskailla.
"Kuinka tiesit minun olevan siellä, Sim?" kysyi tyttö.
"Näin sinut valaistua ikkunaa vasten", vastasi Simmons. "Tunsin sinut vähemmässä kuin silmänräpäyksessä, sillä kaupungissa ei ole ketään toista tyttöä, jolla olisi sellainen vartalo kuin sinulla, Jennie. Mutta mitä sinä siellä oikeastaan hommasit?"
"Tule kauemmaksi talosta", sanoi sisäkkö. "Mennään hedelmätarhan perälle, sillä minulla on sinulle muutamia uutisia. Täällä tapahtui juuri äsken jotakin kummallista."
Hän veti Simmonsia mukanaan puiden välitse, kunnes he saapuivat saman hiekkakuopan laidalle, josta Deanen ruumis oli löydetty. Simmons muisti, että he kävellessään ensi kerran yhdessä olivat kiertäneet saman hiekkakuopan, ja Jane Pratt oli silloin säikähtänyt. Mutta nyt hän ei näyttänyt merkkiäkään pelosta, sillä hänen äsken herännyt uteliaisuutensa oli haihduttanut paikan ja siihen liittyvien tapausten muistot.
"Sinä haluat siis tietää, mitä minulla oli tekemistä ikkunan alla?" kuiskasi hän pysähtyessään Simmonsin kanssa pensaiden varjoon. "Minä kerron sinulle. Olin vaanimassa."
"Ketä?" kysyi Simmons.
"Sitä et voisi arvata", vastasi tyttö. "Minä kerron sinulle kaikki. Ja aluksi ilmoitan sinulle, että noin tunti sitten soitettiin julkipuolen ovikelloa. Menin tietysti avaamaan, ja siellä oli veljesi."
"Johnko?" huudahti Simmons.
"Niin, John, luonnollisesti, koska sinulla tietääkseni ei ole muitakaan veljiä. Mutta hänellä oli eräs toinen mies mukanaan. Voitko arvata, kuka?"