"Kaupunkimme ympäristö on kaunis", sanoi Simmons. "Te ette voi sitä aavistaakaan, ellette ole käynyt kaupungin ulkopuolella. Siellä on muutamia hyvin ihania paikkoja. Tänne tulee joukoittain taiteilijoita kesäisin, jopa syksylläkin muutamia. Danesley Dingle esimerkiksi tähän aikaan, sen kauniimpaa paikkaa ei juuri voi olla! Jos haluatte nähdä sen, neiti Pretty, tai jonkun muun täkäläisen paikan, olisin minä…"
Hän keskeytti katsoen tyttöön, joka käyden täydellisesti naiselliseksi sulki luomensa, kohottaen ne hetkistä myöhemmin hyvin ujona.
"Te voitte opastaa minut sinne, jos haluatte", sanoi hän. "Tietysti se olisi minusta hauskaa."
"Sanokaamme siis sunnuntai-iltapäivänä", ehdotti Simmons rohkeasti. "Tahdotteko tavata minut High-kadun päässä? Sitten menemme ketojen poikki ja metsien halki sinne ja ihailemme matkallamme kaunista luontoa. Sopiiko kello kolmen aikaan?"
Hän poistui hetkisen kuluttua, saatuaan neiti Prettyn lupauksen, muutamien uusien ja kunnianhimoisten suunnitelmien askarruttaessa hänen harkitsevaa järkeään. Miksi hän ei tähtäisi korkeammalle kuin tähän saakka oli uskaltanut ajatellakaan? Tässä oli nyt tarjolla sievä tyttö, jolla oli hyvin paljon maallista tavaraa ja johon hänen viisautensa ja oveluutensa olivat nähtävästi vaikuttaneet. Miksi hän ei voisi pyrkiä neiti Prettyn kosijaksi? Ja jälleen hän kysyi itseltään: miksi ei?
SEITSEMÄSTOISTA LUKU
Metsä ja hedelmätarha
Jäätyään mietiskelemään yksityiseen arkihuoneeseensa neiti Pretty tunsi tämän viime keskustelun Simmonsin kanssa olleen varsin huvittavan. Hänen mielestään Simmons käyttäytyi ikäisekseen sellaisella tavalla, että hänestä ei voinut olla pitämättä. Hän oli tuntenut oikein väristystä Simmonsin puristaessa hänen kättään, ja ehdotettu kävelyretki Simmonsin kanssa romantillisessa ympäristössä oli vedonnut hänessä johonkin niin voimakkaasti, että hän jo alkoi odottaa sunnuntaita. Niin liike-elämään perehtynyt nuori nainen kuin hän luulikin olevansa, oli hän kuitenkin altis tunteille eikä millään muotoa halveksinut hellempiä suhteita. Hän seisoi hetkisen uunin edustalla hypistellen koneellisesti sen koristuksia ja tuijottaen hajamielisesti vuorotellen kuhunkin. Mutta todellisuudessa hän ajatteli Simmonsia ja arvaili, olikohan Simmons sellainen kiltti poika kun hän oli olettanut. Ja hän jatkoi miettimistään, ja nukkumaan mennessään hän oli päättänyt, että Simmonsin otsa oli jalopiirteinen, että hänen tukkansa oli todellisuudessa tavattoman viehättävä punaisen ruskea ja että hänen silmänsä, vaikka ne olivat melko lähekkäin, olivat miellyttävän terässiniset.
"Ja hän on varmasti teräväpäinen ja puhuu yhtä hyvin kuin pukeutuukin", mutisi neiti Pretty. "Ja hän on myös kunnianhimoinen ja sanoo haluavansa päästä korkealle. Todellakin hyvin kiltti mies, paljon hauskempi kuin jäykkä ja asiallinen Shelmore. Ja jos…"
Mutta siitä neiti Prettyn ajatukset työnnettiin sielun salaisimpiin sopukkoihin, unelmien kaltaisiksi ja epämääräisiksi. Ja vielä sunnuntainakin hän tajusi olevansa haaveellinen ja tunteellinen, mutta oli kuitenkin sen verran käytännöllinen, että pukeutui erittäin huolellisesti, ja lähtiessään kohtauspaikalle koristautui tavalla, joka pani kamarineidon tuijottamaan ja ihmettelemään. Koska tämä kohtaus oli hänen elämässään ensimmäinen, josta hän oli sopinut nuoren miehen kanssa, tunsi hän jollakin tavoin vaistomaisesti, että hänen piti näyttää niin kauniilta kuin suinkin. Hän tiesi jo Simmonsin ihailevan häntä eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että ihailu menisi pitemmällekin.