"Otaksuttavasti oli sen sitten joku lähettänyt teille sitä varten?" jatkoi Smith. "Kuulkaahan, en kysele pelkästä uteliaisuudesta. Olette nähnyt minut ennenkin, muistattehan — kuulustelussa."
"Oh, mielelläni olen valmis kertomaan kaikki, mitä tiedän", vakuutti mies empimättä, sujauttaen taskuunsa pari Smithin ojentamaa kolikkoa. "Tietääkseni ei siinä ole mitään salaista. Jos tulette tänne, sir, niin näytän teille."
Hän opasti heidät kirkkotarhan tietä myöten tornin juurella olevaan synkkään huoneeseen, joka ilmeisesti oli varattu lapioiden, kuokkien, kankien, mittanuorien, vainajien viimeisten leposijain valmistamiseen tarvittavien kolkkojen vehkeiden säilytyspaikaksi. Siellä hän osoitti vanhalle pyökkiselle pöydälle huolimattomasti heitettyä pahvilaatikkoa, jonka vieressä virui rypistetty konekirjoitusarkki.
"Sain sen orvokkivihon tuossa laatikossa tämän päivän aamupostissa", ilmoitti hän. "Ja tuo kirje oli kukkakimpun päällä, ja siihen oli neulalla kiinnitetty viiden shillingin postiosoitus. Voittehan lukea, mitä kirjeessä on — se on ihan kuin painettua."
Smith otti arkin pöydältä ja luki sen koneella kirjoitetun sisällyksen:
"Lynnen haudankaivajaa pyydetään hyväntahtoisesti laskemaan tämä kukkakimppu John Kestevenin haudalle."
"Tietenkään", huomautti haudankaivaja, "siinä ei mainita lähettäjän nimeä, vai mitä?"
Smith otti käteensä laatikon kannen. Siinä ainakin oli vihjaus.
Kannessa oli painettu osoitelappu: Hethertonin kukkakauppa,
Gloucester-tie, S. W. Hän kääntyi toisaalle, vilkaisten Styleriin.
"Herra Tress kai oli hautajaisissa?" kysyi hän heidän poistuessaan tornista.
"Kyllä, herra Tress ja kaksi hänen palvelijaansa, sir — hovimestari ja kamaripalvelija", vastasi haudankaivaja. "Ei ketään muita — tuota töllistelijäjoukkoa lukuunottamatta."