"En tiedä juuri mitään!" vakuutti rouva Renton. "Ja se, mitä tiedän, saattaa minut perin ymmälle. Kaikki oli niin — niin kovin kummallista."
"Mikä sitten oli kummallista?" tiedusti Smith.
"Oi, kaikki! Neiti Brock — hänen käyttäytymisensä — hänen — oi, se oli kummallista kaikki!" huudahti rouva Renton. "En ole ymmärtänyt enkä ymmärrä sitä ollenkaan. Ehkä minun olisi parasta selittää. Nähkääs, tulin kaupunkiin muutamiksi päiviksi. Kaupungissa ollessani asun aina Claridgen hotellissa ja päivää ennen saapumistani lähetän sanomalehtiin — Timesiin, Morning Postiin, Telegraphiin — ilmoituksen siitä, että aion viipyä Claridgessa niin ja niin kauan. Siten saavat ystäväni tietää minun olevan kaupungissa, ja se säästää minulta aika lailla puuhaa. Tuonnottain kaupunkiin lähteissäni lähetin tietysti tavanmukaisen ilmoituksen. Ja otaksuttavasti näki neiti Brock juuri siitä, että olen Claridgessa. Joka tapauksessa sain ollessani siellä ensimmäistä iltapäivää häneltä kirjeen, jossa hän pyysi minua tulemaan hänen luokseen samana iltana."
"Se kirje ei kaiketi ole muassanne, rouva Renton?" kysyi Smith.
Rouva Renton aukaisi heti laukkunsa.
"Mutta tietysti se on!" huudahti hän. "Kas tässä!"
Hän viskasi pöydälle pahasti rypistyneen arkin halpaa kirjoituspaperia; Smith otti sen ja kiinnitti siihen muiden miesten huomiota. Se oli päivätty Laburnum-pengermällä, ja merkeistä näkyi, että se oli hätäisesti kirjoitettu.
"Hyvä rouva Renton.
Sanomalehdestä näin Teidän asuvan Claridgen hotellissa. Olisin teille suuresti kiitollinen, jos tulisitte tapaamaan minua otsikossa mainitussa paikassa kello puoli yhdeksän tänä iltana. Olen kovin pahoillani vaivatessani Teitä, mutta uskon varmasti Teidän tulevan, kun ilmoitan Teille, että olen hyvin vaikeassa asemassa.
Kunnioittaen Teidän
Sophie Brock."