"Tuo on otaksuttavasti neiti Brockin käsialaa, Tress?" tiedusti Smith.
"Tunnettehan sen?"
"Niin, kyllä se on varmasti hänen käsialaansa", vakuutti Darrell.
"Hieman hutiloitua, mutta hänen se on."
Smith ojensi kirjeen takaisin.
"Menitte siis sinne, rouva Renton?" huomautti hän.
"Koska minulla ei ollut mitään muita sopimuksia sen illan varalle, menin", myönsi rouva Renton. "Tosinhan se tuntui minusta omituiselta pyynnöltä, enkä jaksanut käsittää, miksi se oli esitetty juuri minulle ja miksi neiti Brock ei voinut tulla hotelliini. Mutta luonteessani on kelpo annos uteliaisuutta, ja kun ajattelin neiti Brockin karanneen talostanne, herra Tress, Kesteven-jutun tähden, niin minä — no niin — menin. Söin siinä tarkoituksessa päivälliseni aikaisin ja ajoin sinne heti päivällisen jälkeen. Ja kun sinne saavuttuani kohtasin neiti Brockin, jouduin entistä pahemmin ymmälle!"
"Kuinka niin?" kysyi Smith, joka kuunteli hänen jokaista sanaansa hyvin tarkkaavasti. "Mikä teitä erikoisesti hämmästytti?"
"Neiti Brockin käyttäytyminen ja puheet — tai se, mitä hän ei sanonut — ja ja hänen esiintymisensä — ja kaikki", vastasi rouva Renton; "Hän ei oikein näyttänyt olevan selvillä siitä, mitä teki. Hän ei kertonut tai ei voinut kertoa, mikä se vaiva oli, johon hän kirjeessään viittasi; hän puhui katkonaisesti ja kävi yhtenään ikkunan ääressä tähyämässä kadulle —"
"Ikäänkuin olisi odottanut jotakuta, niinkö?" pisti Smith väliin.
"En tiedä, odottiko hän jotakuta vai eikö", sanoi rouva Renton. "Tiedän vain, mitä hän teki ja että hän oli rauhaton ja vaivautunut. Ja kesken kaiken saapui hänelle sähkösanoma, ja —"
"Ahaa!" huudahti Smith. Hän loi Hextalliin merkitsevän katseen. "Niin", jatkoi hän sitten, kääntyen jälleen rouva Rentoniin päin. "Sähkösanoma, vai niin? Entä sitten? Hän luonnollisesti luki sen teidän nähtenne?"