"Hän luki sen minun nähteni ja poltti sen minun nähteni", vastasi rouva Renton. "Hänen vierashuoneensa pöydällä oli makuukamarin kynttilä, ja hän sytytti sen ja poltti siinä sähkösanoman heti sen luettuaan. Ja sitten hän lausui — toistan hänen sanansa niin tarkoin kuin muistan: 'Voi, rouva Renton, en voi puhua enkä kertoa teille mistään tänä iltana. Suvaitsisitteko poistua ja sallia minun tulla luoksenne päivän tai parin perästä?' Ja näin hänen olevan hyvin kiihtyneen jostakin, minkä vuoksi lähdin — heti paikalla."
"Ja — siinäkö kaikki?" tiedusti Smith, katsahtaen kertojaan terävästi.
"Siinä kaikki!" vakuutti rouva Renton jyrkästi ja empimättä. "Poistuin hänen luotaan kuulematta, minkä tähden hän oli minua kutsunut tai mikä oli hätänä — kuulematta mitään. Enkä sitten nähnyt häntä enkä kuullut hänestä, ennenkuin tänään keskipäivällä ostin sanomalehden ja luin, että hänen ruumiinsa oli löydetty. Ja nyt oikein todella, herra Smith, mitä neuvoisitte minua tekemään?"
Smith näytti punnitsevan tätä kysymystä; toiset tarkkasivat häntä äänettöminä ja mitään tekemättä — paitsi Styleria, joka hiljaa kyhäsi rivin paperilapulle ja työnsi sen vaatimattomasti pöytää pitkin esimiehensä nähtäväksi.
"No niin, se kysymys vaatii hieman miettimistä, rouva Renton", virkkoi Smith vihdoin. "Ja ennenkuin vastaan teille, haluaisin esittää kysymyksen tai pari. Tunsitteko neiti Brockin yleensä hyvin?"
"Minäkö?" huudahti rouva Renton ilmeisen kummastuneena. "Hyvä Jumala, enhän toki! Kuinka olisin hänet tuntenut? Näin hänet herra Tressin talossa — silloin tällöin. Kerran tahi pari kohtasin hänet maantiellä Lynne Courtin läheisyydessä tai Lynnen kylässä hänen ollessaan ulkosalla herra Tressin pienen veljen kanssa. Niin, en tuntenut sitä nais-parkaa lainkaan — sen enempää."
"Sikäli kuin te voitte käsittää, ei hänellä niin ollen ollut mitään syytä vedota teihin?" jatkoi Smith.
"Ei vähääkään! Sehän minua niin ällistyttikin. Ja", lisäsi rouva Renton miettivästi, "kummastuin sitäkin enemmän, kun hän oli vedonnut minuun ja minä vastannut hänelle, eikä hänellä tuntunutkaan olevan mitään minulle kerrottavaa, sitten kun olin mennyt hänen luokseen. Olin totisesti perinpohjin ymmällä ja hämmästynyt koko jutun tähden."
"Niinpä niin", virkkoi Smith. "Oletteko puhunut kaikesta tästä kellekään muille kuin meille? Maininnut siitä jollekulle — kenellekään?"
"Kyllä olen", myönsi rouva Renton. "Mainitsin siitä veljelleni, majuri Esmondhaughille ollessani seuraavana päivänä hänen kanssaan puolisella. Te tunnette hänet — olette ainakin nähnyt hänet seurassani Lynnen asemalla. Ettekö muista — saatoin hänet autolla asemalle eräänä päivänä ja te lähditte Lontooseen samassa junassa, herra Smith?"