"Sallitteko?" kysyi hän. "Niin, kyllä minulla on. Tulin luoksenne, tohtori, suoraa päätä — no? Nämä herrat — ovat kai ystäviänne?"
"Olette tavannut minut aikaisemmin", pisti Smith äkkiä väliin, "vaikka ette muista. Kohtasin teidät ja Chimbouloglosin Manchesterissa viime talvena — herra Porrin luona."
"Niinkö?" huudahti Demetriadi. "Ahaa, nyt muistan — te olette Smith — ettekö olekin? Muistan silmälasinne — luonnollisesti. Voitte kai hyvin?"
"Voin koko paljon paremmin saatuani tietää, mitä olette tullut kertomaan meille", vastasi Smith. "Väititte Chimbouloglosin kanssa tavanneenne Kestevenin ja neiti Brockin murhaajan —"
"Niin kyllä, niin, luulemme olevamme oikeassa", sanoi Demetriadi hilpeästi. "Se ei ole varmaa, käsitättehän, mutta hyvin todennäköistä. Kerron teille, mitä tiedämme — ja olemme nähneet, vai mitä? Nähkääs, tohtori", jatkoi hän kääntyen Hextallin puoleen, "silloin kun puhelimme kanssanne tuolla kadunkulman takana olevassa huoneistossa sattuneen pikku jutun jälkeen, emme me, Chimbouloglos ja minä, kertoneet teille kaikkea. Emme hiiskuneet mitään siitä, missä ensi kerran kohtasimme Kestevenin ja miten tutustuimme häneen — emmehän?"
"Kyllä, kyllä siitä mainitsitte", vastasi Hextall. "Kerroitte tavanneenne hänet Café Imperialissa ja joutuneenne puheisiin hänen kanssaan."
"Vai — niin! — mutta siinä ei ollut kaikki!" huudahti Demetriadi. "Nähkääs, Chimbouloglos ja minä söimme sinä iltana hyvin myöhään päivällistä Café Imperialissa — tämä Kesteven oli myöskin päivällisellä, viereisessä pöydässä. No niin, hänen syödessään tulee hänen puheilleen toinen mies — myöskin hyvännäköinen, hieno mies — ja he puhelevat paljon. Toinen mies — hän ei syönyt — nautti ryypyn tai pari, poltti sikaarin, ja koko ajan hän ja Kesteven puhelivat paljon hiljaa, ymmärrättehän. Vihdoin hän poistui, tämä toinen mies, poistui koko kahvilasta. Ja jollakin tavoin — en muista miten — Chimbouloglos ja minä jouduimme keskustelemaan Kestevenin kanssa, ymmärrättehän — jollakin tavoin aloimme seurustella ystävysten tapaan. Ja loppujen lopuksi hän pyysi meitä siihen pieneen korttipeliin."
Smith vilkaisi New Scotland Yardin mieheen.
"Herra Demetriadi", huomautti hän, "tarkoittaa herra Tressin asunnossa sattunutta kohtausta, josta Fowler, kamaripalvelija, on hyväntahtoisuudessaan käynyt kielimässä. Herra Demetriadi on toinen siellä olleista herrasmiehistä."
"Niin kyllä, minä olin siellä!" vahvisti Demetriadi hihittäen. "Juuri minuthan piti ampua petollisen pelaamisen tähden — hohhoo! Mutta sen kaiken unohdamme nyt — ei se mitään ole! Mutta Kesteveniä me emme unohda, Chimbouloglos ja minä. Ja nähtyämme sanomalehdistä selostuksen ajattelimme paljon — aika paljon. Juuri silloin kuitenkin poistuimme Lontoosta — lähdimme muutamiksi päiviksi Brightoniin — huvittelemaan. Eikä meillä Brightonissa ollessamme ollut lainkaan aikaa ajatella murhia — siellä pidetään hauskaa, vai mitä? Mutta tuonnottain palasimme tänne ja saman päivän iltana menimme syömään päivällistä Chimbouloglosin sedän herra Antonio Chimbouloglosin luokse Park-Lanen varrella — hän on hyvin rikas mies, tämä vanha Antonio — tunnetteko hänet? Niin — innokas taulujen kokoilija ja niin edelleen. No niin, vanha Antonio tarjosi meille erittäin hyvän päivällisen ja näytti tauluja, mutta me — ymmärrättehän — ikävystyimme hiukan siihen ja halusimme nähdä jotakin eloisampaa. Niinpä toivotimme herra Antoniolle hyvää yötä vähää vaille kymmenen ja selitimme lähtevämme hotelliimme. Ja sitten astelimme Park Lanea pitkin käsikoukkua, aikoen jonnekin, missä on hupaisempaa. Ja juuri silloin näimme miehen, josta puhuin teille — sen miehen, joka keskusteli Kestevenin kanssa Café Imperialissa. Käsitättekö?"