Demetriadi viritti tyynesti savukkeensa ja viskasi tulitikun pois, heilauttaen taaskin kättään.
"Kaikki on hyvin", vakuutti hän varmasti. "Älkää hätäilkö. Chimbouloglosilla on kaksi silmää kasvoissaan ja kaksi takaraivossaan. Asia on näin: tänään me menimme päivälliselle Café Noiriin — tunnettehan Café Noirin? Äskettäin avattu ravintola. Hauska paikka — muistuttaa enemmän Pariisia kuin Lontoota, kuten tiedätte — niin. Ja meidän lopettaessamme tuli se mies syömään päivällistään: Käsitättehän —"
Smith, joka oli laskenut hattunsa ja päällystakkinsa syrjään tullessaan Hextallin huoneeseen, liikahti sitä tuolia kohti, jolle hän oli ne heittänyt.
"Hyvä Jumala!" jupisi hän hiljaa. "Lähdetään!" huudahti hän sitten. "Mennään kaikki sinne niin nopeasti kuin päästään — tuhlaamme — olemme tuhlanneet — aikaa. Tulkaa kaikki!"
"Ei ole hätää, ei hätää!" tyynnytti Demetriadi yhäti järkkymättömän kylmäverisenä. "Älkää olko levoton, hyvä herra Smith. Kuuntelimme, kun hän tilasi ateriansa — kuluu runsas tunti, ennenkuin se on lopussa. Nyt ei ole vielä puolta tuntia siitä, kun lähdin sieltä ja kiiruhdin tänne, ja Chimbouloglos väijyy sitä miestä niinkuin kissa hiirtä. Jos se mies lähtee, seuraa Chimbouloglos — jos hän menee minne ikinä tahansa, menee George Chimbouloglos sinne myöskin. Kaikki hyvin!"
"Parasta on myöskin olla hiukan varovainen, sir", huomautti Styler. "Meidän kaikkien neljän ei sopisi marssia yhdessä sinne sisälle. Ja vielä yksi asia." Hän loi etsivään viekkaan katseen. "Hän saattaisi tuntea teidät", lisäsi hän. "Se ei kelpaisi, käsitättehän?"
"En usko hänen tuntevan minua", väitti etsivä. "Yhtä kaikki on sanoissanne paljon perää. Enkä minäkään neuvoisi meitä kaikkia menemään sinne. Se ei ole hyväksi. Ja", jatkoi hän, silmäillen Styleriä arvostelevasti, "jos kukaan kykenee seuraamaan jälkiä, niin luulisin teidän kykenevän. Sallikaa minun tehdä ehdotus, sir", lisäsi hän, kääntyen Smithin puoleen. "Voimme kaikki keskittyä tämän Café Noirin luokse — minä tiedän, missä se on — mutta menemme erikseen emmekä mene sisälle — paitsi tätä teidän apulaistanne, jollaiseksi hänet otaksun. Menköön herra Demetriadi takaisin — seuratkoon herra Styler ihan hänen kintereillään. Herra Styler voi tilata jotakin, ja hän saa pian selville, kuka mies on — herra Demetriadi antaa hänelle vihjauksen. Miehen lähtiessä seuratkoon herra Styler häntä. Me muut voimme olla tähyilemässä kadulla — joka tapauksessa näemme miehen vilahdukselta ja voimme pitää herra Stylerin näkyvissämme."
Viisihenkinen seurue jakautui kahteen osaan. Styler ja kreikkalainen lähtivät samalla ajurilla; Hextall, Smith ja etsivä seurasivat toisella. Oxford-sirkuksen luona Styler ja hänen kumppaninsa laskeutuivat maahan ja lähtivät kävelemään pitkin sivukatua, jonka varrella Café Noirin nimellä tunnettu uusi laitos oli äskettäin avannut ovensa. Ennenkuin he saapuivat sinne, nykäisi Demetriadi, joka ilmeisesti nautti seikkailuistaan suuresti, Styleriä hihasta.
"Ja nyt", kuiskasi hän, "teemme sotasuunnitelmamme, vai mitä? Minä menen sisälle ja liityn ystäväni seuraan — niinkö? Istumme pikku pöydässä jokseenkin lähellä ovea — mies on vastaisella puolella. Te tulette sisään myöhemmin — sijoitutte meidän kanssamme samalle seinämälle — katsotte huoneen poikki ja näette hänet — hän on iso mies, näyttää siltä kuin olisi ollut sotilaana — viikset kierretyt ylöspäin, ymmärrättehän?"
"Selvä on", vakuutti Styler. "Kyllä minä hänet näen, hyvä herra. Ja kun hän lähtee, katsahdan teihin, ja jos olen oikeassa, katsahdatte te minuun, ja sitten seuraan häntä. Ja jos te lähdette seuraamaan, niin muistakaa olla varovaisia! Älkää seuratko häntä, vaan minua! Minä olen tottunut heidän temppuihinsa — ollut mukana aina viisitoistavuotiaasta saakka."