Kreikkalainen nyökkäsi ja astui pian ravintolan ovesta sisälle. Styler meni jälessä vasta muutamien minuuttien kuluttua. Sitten hänkin tekeytyi huolettomaksi, asteli verkalleen uuteen liikkeeseen, vilkaisi ylimalkaisesti ympärilleen ja istuutui sellaisen pöydän ääreen, joka oli lähellä Demetriadin ja Chimbouloglosin istumapaikkaa. Hetkisen hän käytti tilatakseen jotakin sellaista, mitä voitiin tarjota viipymättä. Tarjoilijan poistuttua hänen luotaan hän katsahti naapureihinsa näennäisen välinpitämättömästi. Ja suoraan hänen kohdallaan oli Demetriadin kuvaama mies, huolettomasti lukien iltalehteä polttaessaan sikaariaan ja ryyppiessään kahviaan.
Styler ei tuntenut tätä miestä. Hän tunsi suuren joukon West Endin hämäriä olentoja, mutta tämä mies oli hänelle uppo-outo. Hän oivalsi heti, että hänen olisi voinut sanoa vastaavan sitä kuvausta, jonka poliisit olivat saaneet Laburnum-pengermän palvelijattarelta ja neiti Brockia ja hänen kumppaniaan Upper Grosvenor-kadun kulmaan kyydinneeltä ajurilta. Mutta samalla hän näki, että mies oli jotensakin tavallisen mallinen — kookas, vanhuuden puolelle kallistuva, sotilaallisen näköinen, hyvin puettu, ihmiskunnan täysikarvainen kaupunkilaisedustaja. Saattoiko hän olla se mies, jota poliisit jo väijyivät? Olisiko hän siinä tapauksessa uskaltanut näyttäytyä ravintolassa, johon sen uutuus ja omalaatuisuus juuri silloin houkuttelivat ihmisiä suurissa joukoin? Hän olisi saattanut ajatella, mietti Styler, olisi saattanut sen tehdä, että pelkkä rohkeus takaisi hänen turvallisuutensa. Runsaan puolituntisen kuluttua saapumisestaan Styler seurasi pitkää tuntematonta Café Norista ja asteli hänen jälessään Oxford-kadulle. Minuutin kuluttua siitä, kun hän oli lähtenyt ravintolasta, hän sivuutti Hextallin, sitten etsivät ja vihdoin Smithin. Stylerin kasvot olivat ilmeettömät kuin kiviseinän hänen mennessään heidän ohitseen, mutta hänen onnistui nykäistä heistä kutakin verkkaisesti edetessään vainuttavansa jälessä.
XXX
VALAISTU IKKUNA
Kookas tuntematon asteli verkkaisesti Oxford-sirkuksen suuntaan, rauhallisesti tupruttaen uutta sikaria, jonka hän oli ottanut täysinäisestä kotelosta juuri ravintolasta lähtiessään. Hänen liikkeensä, hänen koko sävynsä ja käyttäytymisensä alkoivat arveluttaa Styleriä — ne eivät totisesti olleet samanlaisia kuin vainotun miehen, eivät sellaisen miehen, joka tietää, että häntä joku epäilee, että hänestä on ollut kuvaus sanomalehdessä ja että sen seurauksena välttämättä on hänen vangitsemisensa tai hänen vapautensa häiritseminen. Kun tarkkaili häntä hänen kävellessään iltatungoksessa, heräsi katselijassa ajatus, että hän tunsi olonsa vapaaksi ja riippumattomaksi — hän ei esiintynyt pälyillen eikä piileksien, hänen käyttäytymisensä ei antanut aihetta luulla, että häntä peloitti toisten huomio. Oxford-sirkuksen kaakkoisnurkalla hän seisahtui rauhallisesti, katseli ympärilleen, vilkaisi läheisyydessä olevaan kelloon, veti oman taskukellonsa esiin ja vertasi sitä isoon seinäkelloon, osti sanomalehtipojalta iltalehden ja kääntyi Langham-torille päin. Perin omituinen veitikka, ajatteli Styler pysytellessään visusti perässä — ja epäilemättä kummallinen tämä ajo johon he kaikki olivat ryhtyneet!
Stylerin jälessä seuraavien kolmen miehen eteneminen keskeytyi äkkiä. Etsivä oli edellä, Smithin ja Hextallin astellessa näennäisen huolettomina muutamia metrejä jälempänä, ja hänen luokseen tuli mies, jonka ulkoasu oli hyvin samanlainen kuin hänenkin, veti hänet ihmisvilinästä katukiveyksen reunalle ja vaihtoi hänen kanssaan muutamia sanoja. Pian kääntyi etsivä katselemaan kumppaneitaan ja viittasi terävästi Smithiä ja Hextallia lähestymään. Smith huomasi heti jotakin tapahtuneen ja riensi hänen luokseen.
"Työtoverini", sanoi etsivä, osoittaen tulokasta. "Hän kertoi juuri äsken, että neiti Tress saatetaan vangita milloin tahansa — tänä iltana hyvin luultavasti. Siinä tapauksessa —"
"Siinä tapauksessa", keskeytti Smith ottaen tilanteen johdon käsiinsä ja puhuen ponnekkaan jyrkästi, "täytyy sinun, Hextall, palata Tressin asuntoon heti! Lähde — tässä paikassa! Sinun on oltava saapuvilla. Ja kuulkaahan", jatkoi hän, kääntyen etsivän puoleen ja samalla luoden huolestuneen katseen loittonevaan Styleriin, "menkää te tohtori Hextallin kanssa — menettehän? Jos teikäläisiä saapuisi sinne, Tressin huoneistoon, selittäkää, ettei ole tietoja — koettakaa taivuttaa heidät —"
"Minä menen, herra Smith, mutta jos sinne lainkaan tullaan tänä yönä, en kykene tekemään paljoa, jos mitään", virkkoi etsivä. "Tiedättehän —"
"Tiedän — tiedän!" katkaisi Smith hänen lauseensa, työntäen heitä molempia ajurinvaunuihin päin, joitten ohjaajalle hän oli vinhasti viittoillut. "Mutta menkää — heti! Tehkää mitä voitte! Minun täytyy seurata sihteeriäni. Älä hukkaa minuuttiakaan, Hextall", varoitti hän toisten noustessa vaunuihin. "Jos tyttö on yksin, kuten saattaa olla, pelästyy hän kuoliaaksi. Ja kuulehan — jos kävisi pahimmin, taivuta heidät sallimaan sairaanhoitajatar Palliserin seurata häntä! Hän on vielä siellä, eikö olekin? Ja sinä — vakuuta heille, ettei hän ole kyllin hyvissä voimissa mennäkseen yksin! Käsitäthän?"