Hextall nyökkäsi synkkänä, ja Smith ilmoitti ajurille Tressin asunnon osoitteen ja viittasi häntä lähtemään liikkeelle. Ajurin poistuttua hän kääntyi rientämään Stylerin jälessä ja kohtasi molemmat kreikkalaiset. Demetriadi osoitti sormellaan.
"He menivät tuonne", sanoi hän, iskien silmää ovelannäköisesti. "Se mies ja teidän palvelijanne. Hyvä! Me seuraamme heitä — eikö niin?"
"Älkää!" kielsi Smith. "Jos te kaksi tahdotte auttaa meitä, niin älkää tehkö sitä. Jos meitä on liian paljon, turmelemme kaikki. Sihteerini pystyy suorittamaan kaiken tarvittavan tarkkailun. Jos todella tahdotte auttaa, menkää takaisin sinne kahvilaan — ottakaa vielä ryyppy, polttakaa sikaari ja pistäytykää Hextallin luokse myöhemmällä tänä iltana."
Demetriadi näytti hetkisen pettyneeltä, mutta äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän veti kumppaniaan taaksepäin.
"Hyvä niinkin!" virkkoi hän. "Teemme niinkuin te luulette parhaaksi — selvä on, tulemme tapaamaan teitä tohtorin luona — vai mitä? — joskus. Onni mukananne!"
Smith kiiruhti kadunkulman ympäri Upper Regent-kadulle. Keväinen ilta oli pimennyt, ja silläkin kirkkaasti valaistulla liikeväylällä oli varjoisia läikkiä. Yhdestä sellaisesta edessä päin olevasta hän näki Stylerin ilmestyvän ja kävelevän hitaasti edelleen. Ja Stylerin jälkeen lähti hänkin, verkalleen, varovasti. Hän tunsi Stylerin kyllin hyvin tietääkseen, ettei mikään vähempi kuin vedenpaisumus saisi häntä menettämään näkyvistään seuraamaansa miestä.
Mies asteli leveätä käytävää pitkin, katsellen välinpitämättömästi ympärilleen, kunnes saapui Margaret-kadulle. Sitten hän kääntyi, meni kadun poikki ja samosi edelleen yhtä hitaasti, kunnes saapui eräälle Kaikkien Pyhien kirkon läheisyydessä olevalle talolle. Sinne hän astui sisälle. Styler, joka piti häntä tarkoin silmällä kadun vastaiselta puolelta, näki hänen menevän himmeästi valaistun eteisen läpi ja nousevan sen takaosassa olevia portaita ylös. Minuutin kuluttua kierrettiin valo palamaan eräässä toisen kerroksen huoneessa, ja sen ikkunaan vedettiin verhot. Sitten kulki kookkaan miehen varjo verhon poikki.
Styler kiersi kadun päitse, ennenkuin lähestyi avonaista ovea. Ketään ei ollut näkyvissä, kun hän pujahti siitä sisälle; kadulla oli silloin verrattain vähän liikettä. Mutta vähän matkan päässä hän erotti Smithin juurevan hahmon, ja käväistyään hämärässä eteisessä — mikä temppu kävi kymmenessä sekunnissa — hän meni esimiehensä luokse ja veti hänet ulkonevan ovipylvästön varjoon.
"Hän on tuolla", kuiskasi Styler, osoittaen toisen kerroksen valaistua ikkunaa. "Tuo talo on nyt ilmeisesti vuokrattu toimistoiksi. Kävin vilkaisemassa eteisen asukasluetteloon. Toisen kerroksen kadun puolella on Francis Milhirst, yksityinen tiedustelutoimisto."
Smith säpsähti ja jäi tuijottamaan sihteeriinsä.